Minilex - Lakipuhelin

Rikoslaki ja varastaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Varastaminen tarkoittaa irtaimen omaisuuden anastamista toisen hallusta. Anastaminen tarkoittaa, että tekijä oikeudettomasti ottaa tai pitää toisen omistamaa omaisuutta ja tekijällä on tarkoitus saada tuo omaisuus itselleen. Anastaminen voi tarkoittaa ottamista, pitämistä, luovuttamista tai muunlaista hyväksikäyttöä. Anastaminen voi tarkoittaa esimerkiksi siis sitä, että henkilö kieltäytyy palauttamasta toiselle kuuluvaa omaisuutta.

Anastukseen sisältyy ajatus siitä, että kyse on nimenomaan toiselle kuuluvasta omaisuudesta. Vaikka rikoslaki sanoo, että omaisuus anastetaan toisen hallusta, ei tämä sanamuoto tarkoita, että omaisuuden tulisi olla nimenomaan toisen ihmisen kädessä. Esimerkiksi pihalla säilytettävä pyörä on omistajan hallussa. Hallussa oleminen tarkoittaa sitä, että omaisuus on omistajan määräysvallassa. Esimerkiksi hylättyä omaisuutta ei voi varastaa, sillä sehän ei ole enää kenenkään omistamaa.

Teko on varkautena rangaistavaa, mikäli tekijällä on tarkoitus saada esine omakseen. Mikäli tekijä aikoo ainoastaan käyttää omaisuutta, saattaa teko tulla arvioitavaksi luvattomana käyttönä.

Varkaus on rangaistavaa ainoastaan tahallisena. Tahallisuus tarkoittaa sitä, että tekijä tiedostaa esineen kuuluvan toiselle, mutta haluaa sen silti itselleen. Esimerkiksi jos henkilö vahingossa ottaa narikasta jonkun toisen takin, luullen sitä omakseen, ei kyse ole varkaudesta.

Myös varkauden yritys on rangaistavaa. Mikäli tekijä on saanut omaisuuden haltuunsa, on rikos jo täyttynyt, eikä kyse ole enää yrityksestä. Tämä ei edellytä, että omaisuus olisi siirretty pois tekopaikalta. Ongelmallisia rajanvetotilanteita ovat esimerkiksi tapaukset, joissa henkilö kaupassa laittaa jotain taskuunsa, mutta ei ole vielä ohittanut kassoja.

Varkaudesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi.

Mikäli varkauden kohteena on vähäarvoinen omaisuus, voidaan katsoa, että kyseessä on näpistys. Yleensä, jos varastetaan alle 500 euron arvoista omaisuutta, voidaan tapaus katsoa näpistykseksi. Yleensä arvio siitä, onko kyseessä näpistys, varkaus vai törkeä varkaus tehdään kokonaisarvion perusteella.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]