» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Kuvataiteilijalla on oikeus saada tekemänsä ja eteenpäin luovuttamansa teos nähtävilleen. Tätä kutsutaan kuvataiteen teoksen tekijän luoksepääsyoikeudeksi. Luonteensa vuoksi luoksepääsyoikeus koskee pääasiallisesti vain kuvataiteen teoksia. Luoksepääsyoikeuden toteuttamisen ehtona on kuitenkin, ettei siitä aiheudu kohtuutonta haittaa teoksen omistajalle tai haltijalle. Lisäksi edellytetään, että se on tarpeen tekijän taiteellisen työn kannalta tai hänen taloudellisten oikeuksiensa toteuttamiseksi. Teoksen tekijä voi siis pyytää päästä uuden omistajan kotiin tarkastelemaan teostaan esimerkiksi inspiraatiota varten tai ottamaan kuvia apurahaa varten. Lähtökohtaisesti kuvataiteen teoksen omistajan on sallittava tämä teoksen tekijälle. Jatkuvasti ja toistuvasti teoksen tekijä ei voi käyttää luoksepääsyoikeuttaan, silloin siitä muodostuu omistajalle kohtuutonta haittaa.
Luoksepääsyoikeus taloudellisilla perusteilla periytyy myös taiteilijan perillisille tai testamentin saajille. Kuvataiteen teoksen tekijä saa testamentilla, myös eloon jäänyttä puolisoa sekä rintaperillistä, ottolasta ja tämän jälkeläistä sitovasti, antaa määräyksiä oikeutensa käyttämisestä tai valtuuttaa toisen antamaan sellaisia määräyksiä. Eli jos oikeuden käyttämisellä on vaikutusta perillisten taloudellisiin oikeuksiin, on teosta oikeus päästä katsomaan vielä tekijän kuoltuakin.
- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
- maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
- maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
- halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Selaa lakitietoa