Minilex - Lakipuhelin

Asiakirjojen takavarikointi - KKO:2003:119


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

  • Pakkokeino
    takavarikko
    Asianajaja
    salassapito

Törkeästä velallisen petoksesta epäillyn hallusta oli esitutkinnassa takavarikoitu asiakirjoja, jotka liittyivät hänen ja hänen espanjalaisen asianajajansa aikaisempaan toimeksiantoon ja koskivat erilaisia varallisuusjärjestelyjä kuten varojen siirtämistä Suomesta Espanjaan. Kysymys oli siitä, voitiinko asiakirjat pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentin säännökset huomioon ottaen takavarikoida käytettäviksi todisteina rikosasiassa.

Pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan asiakirjaa ei saa takavarikoida todisteena käytettäväksi, jos sen voidaan olettaa sisältävän sellaista, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:ssä tarkoitettu henkilö ei saa todistaa oikeudenkäynnissä, ja asiakirja on edellä tarkoitetun henkilön tai sen hallussa, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty. Asiamiehen ja oikeudenkäyntiavustajan vaitiolovelvollisuudesta todistajana säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa. Sen mukaan asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut, ellei päämies todistamiseen suostu. Asiassa oli kysymys siitä, koskeeko lainkohdassa tarkoitettu todistamiskielto ja siten myös pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu takavarikkokielto A:n ja hänen asianajajansa väliseen toimeksiantosuhteeseen kuuluvia asiakirjoja, jotka siis eivät liittyneet vireillä taikka odotettavissa olevaan oikeudenkäyntiin tai viranomaismenettelyyn.

Tätä tulkintakysymystä silmällä pitäen keskeistä on se, mitä laissa tarkoitetaan ilmaisuilla "asiamies ja oikeudenkäyntiavustaja" sekä "asian ajamista varten uskonut". Edellisen ilmaisun on ymmärrettävä viittaavan oikeudenkäymiskaaren 15 luvussa tarkoitettuun oikeudenkäyntiasiamieheen tai -avustajaan. Lainkohdassa ei ole erikseen mainittu asianajajaa tai oikeudellista neuvonantajaa yleensä. Tämä tukee sitä tulkintaa, että todistamiskielto koskee asianajajaa tai muuta oikeudellista neuvonantajaa lähtökohtaisesti vain hänen oikeudenkäyntiin liittyvässä asiamiehen tai avustajan tehtävässään. Säännöksen tarkoitus huomioon ottaen ei ole yleensä kuitenkaan estettä rinnastaa oikeudenkäyntiin myös päämiehen asian muuta viranomaiskäsittelyä esimerkiksi hallintoviranomaisessa. Toiminta päämiehen yleisenä neuvonantajana näyttäisi sitä vastoin jäävän säännöksen sanamuodon mukaisen soveltamisalan ulkopuolelle.

Samoin ilmaisun "asian ajamista varten uskonut" sanamuoto ja asiayhteys näyttäisivät viittaavan vain tilanteeseen, jossa päämies on jo antanut käyttämälleen asiamiehelle tehtäväksi ajaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa vireillä olevaa tai vireille tulevaa asiaa. Tätä voidaan pitää "asian ajamisen" ydinalueena. Asian ajamisesta voi olla kysymys myös silloin, kun toimeksiannon tarkoituksena on pyrkimys sovinnolliseen ratkaisuun vastapuolen kanssa oikeudenkäynnin välttämiseksi. Lain sanamuodosta huolimatta on kuitenkin tulkinnanvaraista, tarkoittaako lainkohta myös muunlaisia kuin vireillä tai odotettavissa olevaan oikeudenkäyntiin liittyviä toimeksiantoja, kuten pelkästään päämiehen asioiden hoitamiseksi annettavaa yleistä oikeudellista tai taloudellista neuvontaa.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetty todistamiskielto on poikkeus saman luvun 20 §:ssä säädetystä yleisestä todistamisvelvollisuudesta. Tällä todistamisvelvollisuudella on pyritty turvaamaan aineellisen totuuden selville saaminen oikeudenkäynnissä. Tavoite on niin tärkeä, että todistamisvelvollisuudesta säädettyjä poikkeuksia ei ole syytä ainakaan lähtökohtaisesti tulkita laajemmin kuin lain sanamuoto ja poikkeussäännöksen suojaama intressi välttämättä vaativat.

Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 17 §:n mukaan asiamies, oikeudenkäyntiavustaja tai näiden apulainen ei saa luvattomasti ilmaista päämiehen hänelle uskomaa yksityistä tai perheen salaisuutta tai muuta sellaista luottamuksellista seikkaa, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Vastaavasti asianajajista annetun lain 5 c §:n 1 momentissa on säädetty, että asianajaja tai hänen apulaisensa ei saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike- ja ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Näiden lainkohtien mukainen vaitiolovelvollisuus on laaja. Se koskee mitä tahansa oikeudenkäyntiasiamiehen, avustajan tai asianajajan taikka näiden apulaisen tehtävässään saamaa, lainkohdassa tarkoitettua luottamuksellista tietoa. Vaitiolovelvollisuus on myös luonteeltaan yleinen. Tehtävässä tietoon saatua luottamuksellista seikkaa ei saa luvattomasti ilmaista kenellekään.

Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöksellä olisi tarkoitettu luoda todistamiskiellolle oikeudenkäyntiasiamiehen, avustajan tai asianajajan taikka näiden apulaisen yleistä vaitiolovelvollisuutta vastaava, yhtä laaja käyttöala. Se, että mainitun lainkohdan mukaisen, oikeudenkäyntiä ja esitutkintaa koskevan todistamiskiellon soveltamisala on säädetty yleistä vaitiolovelvollisuutta suppeammaksi, johtuu juuri aineellisen totuuden selvittämistarpeesta.

Jos oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu todistamiskielto olisi yhtä laaja kuin oikeudenkäyntiavustajan, asiamiehen tai asianajajan yleinen vaitiolovelvollisuus, merkitsisi tämä sitä, että mikä tahansa avustajan tai asiamiehen tehtävässään saama tai hänen toimeksiannosta, esimerkiksi pelkästään kaupallista tarkoitusta varten laatimansa asiakirja olisi aina suojassa takavarikolta, jos asiakirja vain on päämiehen tai avustajan hallussa. Näin laajana takavarikkokielto vaikeuttaisi kohtuuttomasti aineellisen totuuden selvittämistä rikosasioissa ja saattaisi myös lisätä mahdollisuuksia väärinkäytöksiin. Rikosasioiden selvittämistarpeen merkitystä arvioitaessa on taas otettava huomioon paitsi rikoksesta epäiltyjen myös rikosten kohteina olevien henkilöiden oikeudet ja oikeusturva.

Edellä sanottu tarkoittaa siis, että asianajaja tai oikeudenkäyntiasiamies saattaa olla mainituissa tapauksissa velvollinen todistamaan sellaisestakin seikasta, josta hän muuten olisi lain perusteella vaitiolovelvollinen. Tällöinkin hän saa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentin ja pakkokeinolain 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla kieltäytyä esitutkinnassa todistajana antamasta lausumaa, jolla asianajajan vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluva liike- tai ammattisalaisuus tulisi ilmaistuksi, jolleivät tärkeät syyt vaadi, että häntä kuulustellaan niistä.

Tässä yhteydessä on huomattava myös se, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu henkilöpiiri on laaja: todistamiskielto soveltuu keneen tahansa asiamieheen tai oikeudenkäyntiavustajaan, joka ottaa tehtäväkseen ajaa toisen asioita, eikä siis ainoastaan julkisen valvonnan alaisiin asianajajiin tai julkisiin oikeusavustajiin. Tässä suhteessa mainittua todistamiskieltoa ei voida verrata esimerkiksi pappia taikka lääkäriä, kätilöä tai näiden avustajaa koskeviin todistamiskieltoihin, jotka koskevat säädetyn pätevyyden saaneita, julkisen valvonnan piiriin kuuluvia henkilöitä. Kun Suomessa voi kuka tahansa ilman ammattipätevyysvaatimuksia antaa taloudellista ja oikeudellista neuvontaa, puoltaa tämäkin sitä, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöstä ei tulkita sen sanamuotoa laajemmin.

Mainitun lainkohdan sanamuodon mukaista soveltamisalaa ei voida tulkinnallisesti ilman lain tukea myöskään supistaa siten, että todistamiskielto koskisi vain julkisen valvonnan piirissä olevia asianajajia ja julkisia oikeusavustajia, mutta ei sen sijaan muita oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja, toisen asioita ajavia henkilöitä. Etenkin ulkomailla toimivien asianajajien valvontajärjestelmiä olisi käytännössä vaikeata selvittää.

Korkein oikeus otti huomioon ratkaisussaan myös perus- ja ihmisoikeusnäkökulman. Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan, että A:lta takavarikoidut, hänen ja hänen asianajajansa väliseen toimeksiantosuhteeseen liittyvät asiakirjat eivät sisältäneet A:n espanjalaiselle asianajajalleen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla asian ajamista varten uskomia tietoja. Estettä asiakirjojen takavarikoimiseen A:n hallusta todisteena käytettäväksi ei siten ollut.

 

Selaa lakitietoa

 

» Lakipalvelut jopa 40 % edullisemmin - nopeasti ja luotettavasti »