Minilex - Lakipuhelin

Valmismatkojen markkinointi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Nykyisin valmismatkalaki on kumottu ja sen tilalla on laki matkapalveluyhdistelmistä. Tämä artikkeli käsittelee vanhan lain mukaista järjestelmää.

Valmismatkojen markkinointiin sovelletaan valmismatkalakia, mikäli matkan tarjoaja on matkailupalveluksia muutoin kuin satunnaisesti välittävä tai järjestävä elinkeinonharjoittaja vastiketta vastaan ja matkan kesto on yli 24h tai se sisältää yön yli kestävän majoituksen. Lisäksi elinkeinonharjoittajan on noudatettava lakia sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa. Sen mukaan markkinointi ei esimerkiksi saa olla hyvän tavan vastaista, markkinoinnista on käytävä ilmi kaupallinen tarkoitus sekä selkeästi se, kenen lukuun markkinointi toteutetaan.

Valmismatkalaki säätää kuitenkin vielä tarkemmin valmismatkaan liittyvästä markkinoinnista elinkeinonharjoittajan kohdalla. Se säätää esimerkiksi tiedoista, jotka matkaesitteessä on annettava, miten sopimusehdot on oltava saatavilla sekä ennakkoon annettavista tiedoista. Matkaesitteen osalta säädetään, että esitteestä on käytävä ilmi muun muassa matkan hinta, hintaan sisältyvät palvelut, matkan kohde sekä matkan kesto. Sopimusehdoista sanotaan, että ne on oltava esillä tai ne on muutoin oltava kuluttajan saatavilla sähköisenä tai kirjallisena. On myös mainittava, milloin sopimus matkasta syntyy. Ennakkoon annettavista tiedoista mainitaan esimerkiksi juuri sopimusehdot.

Varoitukset

-Nykyisin valmismatkalaki on kumottu ja sen tilalla on laki matkapalveluyhdistelmistä. Tämä artikkeli käsittelee vanhan lain mukaista järjestelmää.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]