Minilex - Lakipuhelin

Valmismatkan edelleenluovutus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Nykyisin valmismatkalaki on kumottu ja sen tilalla on laki matkapalveluyhdistelmistä. Tämä artikkeli käsittelee vanhan lain mukaista järjestelmää.

Valmismatkalain mukaan matkustajalla on oikeus luovuttaa edelleen sopimukseen perustuvat oikeutensa henkilölle, joka täyttää mahdollisesti asetetut matkalle osallistumista koskevat ehdot. Jos matkaa on esimerkiksi tarjottu vain tietyn henkilöryhmän jäsenille, matkanjärjestäjän ei tarvitse hyväksyä luovutusta henkilölle, joka ei kuulu kyseiseen henkilöryhmään. Matkanjärjestäjä voi myös evätä luovutuksen henkilölle, joka vastakkaisen sukupuolensa takia ei voi käyttää alkuperäiselle matkustajalle varattua majoituspaikkaa.

Edelleenluovutuksesta on ilmoitettava matkanjärjestäjälle viimeistään 48 tuntia ennen matkan alkamista. Lisäksi matkanjärjestäjä saa periä kohtuullisen korvauksen luovutuksesta aiheutuvista tarpeellisista toimenpiteistä. Korvauksen pitäisi käytännössä vastata matkanjärjestäjälle aiheutuvia todellisia lisäkuluja. Toisaalta matkanjärjestäjän sopimusehdoissaan määräämää kaikkia matkoja koskevaa kiinteää korvausta voidaan pitää kohtuullisena, jos se vastaa matkanjärjestäjälle muutoksista keskimäärin aiheutuvia kuluja.

Valmismatkalain mukaan luovuttaja ja luovutuksensaaja vastaavat yhteisvastuullisesti matkan hinnan ja mahdollisesti perittävän korvauksen maksamisesta matkanjärjestäjälle. Matkanjärjestäjä ei siten edelleenluovutustilanteessa ole velvollinen palauttamaan matkan hintaa luovuttajalle. Jos sen sijaan hintaa tai lisäkorvausta ei ole maksettu, matkanjärjestäjä saa valintansa mukaan vaatia maksusuorituksen joko luovuttajalta tai luovutuksensaajalta.

Matkapalveluyhdistelmän edelleen luovuttamisesta on säädetty uudessa laissa. Lisätietoa asiasta saa lakipuhelimen asiantuntijoilta.

Varoitukset

-Nykyisin valmismatkalaki on kumottu ja sen tilalla on laki matkapalveluyhdistelmistä. Tämä artikkeli käsittelee vanhan lain mukaista järjestelmää.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]