Minilex - Lakipuhelin

Työntekijän työssään kolmannelle aiheuttama vahinko


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Työntekijä voi työssään aiheuttaa vahinkoa myös muille kuin työsuhteen toiselle osapuolelle. Vahinkoa voikin aiheutua esimerkiksi työnantajan asiakkaalle silloin, kun työntekijä suorittaa jotakin tilattua työtä. Toisaalta vahinko voi syntyä myös täysin sivulliselle henkilölle tai työkaverille. Vahinkoina voivat tällöin olla henkilövahingot tai esinevahingot.

Tilanteessa, jossa työntekijä on työssään aiheuttanut vahinkoa ulkopuoliselle, on työnantaja ensisijaisesti korvausvastuussa. Työnantajan korvausvastuu tulee tällöin työntekijän vastuun sijaan, jä tätä vastuuta kutsutaan isännänvastuuksi. Työntekijän korvausvastuu ulkopuoliselle aiheutetusta vahingosta voi tulla sovellettavaksi ainoastaan muissa kuin lievien tuottamusten tilanteissa ja silloinkin ainoastaan, jos työnantaja ei kykene suoriutumaan korvauksista. Työn ulkopuolella tapahtuneisiin työntekijän aiheuttamiin vahinkoihin isännänvastuu ei ulotu. Työnantaja ei myöskään vastaa työntekijän työpaikalla aiheuttamista vahingoista sivulliselle silloin, kun teko ei liity työtehtävien suorittamiseen.

Vaikka työnantaja onkin ensisijaisesti vastuussa työntekijän aiheuttamasta vahingosta, on myös työntekijä tietyllä tasolla vastuussa vahingon korvaamisesta. Työnantajalla on nimittäin regressioikeus, joka tarkoittaa sitä, että työnantaja voi vaatia työntekijää korvaamaan työnantajalle sen summan, jonka työnantaja on vahingonkorvauksena suorittanut. Työntekijän velvollisuus maksaa suoritettu vahingonkorvaus työnantajalle koskee kuitenkin vain määrää, joka harkitaan kohtuulliseksi. Lisätietoja ja neuvoja aiheeseen liittyen voit kysyä juristeiltamme.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »