Minilex - Lakipuhelin

Seksuaalisen hyväksikäytön seuraukset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Seksuaalinen hyväksikäyttö on rikoslain mukaan rangaistava teko. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan vähintään sakkoja ja enintään neljän vuoden vankeusrangaistus. Rikoksen törkeysaste ja vakavuus vaikuttaa merkittävästi tuomittavaan rangaistukseen. Seksuaalisen hyväksikäytön tekijä voi tietenkin joutua maksamaan uhrilleen korvauksia tälle aiheutetuista kärsimyksistä.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on katsottu vakavammaksi teoksi kuin tavallinen seksuaalinen hyväksikäyttö. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä seuraa aina vähintään neljän kuukauden vankeusrangaistus ja enintään neljän vuoden. Jos teko täyttää törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkit ja on kokonaisuudessaan arvioituna törkeä, tekijä on tuomittava vankeuteen vähintään vuodeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

On tärkeätä kuitenkin muistaa, että alle kahden vuoden vankeusrangaistukset voidaan määrätä myös ehdollisina vankeusrangaistuksina.

Seksuaalisen hyväksikäytön tuomiosta seuraa myös, että tekijä saa merkinnän tästä rikostaustaotteeseen. Rikostaustaotteen tarkistaa työantaja, kun henkilö hakee työhön, johon kuuluu pysyväisluontoisesti ja olennaisesti kuuluu työskentelyä lasten kanssa. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä saatu tuomio estää siis tämänkaltaiseen työhön pääsemisen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa