Minilex - Lakipuhelin

Paritus on törkeä, jos se on erityisen suunniteltu teko


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä järjestää huoneen tai muun tilan korvausta vastaan tapahtuvaa sukupuoliyhteyttä tai siihen rinnastettavaa seksuaalista tekoa varten tai kahdeksaatoista vuotta nuoremman lapsen tekemää, ilmeisellä tavalla sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa tekoa varten, vakiintuneena osana liiketoimintaansa majoittaa sellaiseen tekoon ryhtyvää ja siten olennaisesti edistää tekoa, yhteystietoja välittämällä tai muuten markkinoi toisen sellaiseen tekoon ryhtymistä tietäen, että hänen toimintansa olennaisesti edistää teon toteutumista, muuten käyttää hyväkseen jonkun ryhtymistä sellaiseen tekoon tai viettelee tai painostaa toisen sellaiseen tekoon, syyllistyy paritukseen.

Jos parituksessa tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä, rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti, aiheutetaan tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila tai näihin rinnastettavaa erityisen tuntuvaa kärsimystä tai kohteena on 18 vuotta nuorempi lapsi, tekijä syyllistyy törkeään paritukseen. Rangaistavuuden edellytyksenä on lisäksi, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rangaistuksena törkeästä parituksesta voidaan tuomita vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Myös kyseisen rikoksen yritys on rangaistava.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »