Minilex - Lakipuhelin

Palautusoikeus ja kaupan purku

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuluttajakaupalla tarkoitetaan kauppaa, joka tehdään kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä. Lakisääteinen palautusoikeus koskee etä- ja kotimyynnistä ostettuja tavaroita, joissa palautusoikeus on voimassa 14 päivää ostoksen tekemisestä. Esimerkiksi nettikaupasta ostetuilla tuotteilla on siten 14 päivän palautusoikeus. Palautettavan tavaran tulee olla myyntikunnossa, ja etämyynnissä palautusoikeudelle saattaa olla rajoituksia, jotka käyvät ilmi sopimusehdoista.

Kaupoista ja liikkeistä ostetuilla tavaroilla ei ole lain mukaan automaattista palautusoikeutta. On kuitenkin tilanteita, joissa kauppiaat haluavat tarjota kuluttajalle mahdollisuuden palauttaa tuote ja purkaa kauppa. Yritys voi päättää antaa tuotteilleen vaihto- tai palautusoikeuden, mutta on syytä muistaa, ettei siihen liity mitään lakimääräistä velvoitetta. Kuluttaja voi myös ehdottaa avokauppaa, jossa hänellä on esimerkiksi kaksi päivää harkita ostostaan ja kahden päivän kuluessa palauttaa tuotteen kauppiaalle tai vaihtaa sen toiseen. Avokaupan ehdot kannattaa kirjata esimerkiksi kuittiin.

Tavallisessa kuluttajakaupassa ei välttämättä ole erikseen sovittu kaupan purkamisesta, mutta yritys voi silti suostua siihen. Mikäli yritys suostuu purkamaan kaupan tällaisessa tilanteessa, sillä on oikeus vaatia vahingonkorvausta eli purkurahaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]