Minilex - Lakipuhelin

Omistuksenpidätysehto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Omistuksenpidätysehdolla tarkoitetaan ehtoa, jonka mukaan myyjä pidättää itsellään omistusoikeuden kaupan kohteeseen, kunnes ostaja on suorittanut koko kauppahinnan. Omistuksenpidätysehtoa voidaan käyttää irtainten esineiden kaupassa sekä kiinteistön kaupassa. Omistuksenpidätysehdon käyttö on tyypillistä etenkin tavanomaisten irtainten esineiden kaupoissa. Sitä käytetään esimerkiksi ostettaessa kodinkoneita tai autoja ja sillä on suuri yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys. Kiinteistöjen osalta omistuksenpidätystä on säännelty maakaaressa.

Omistuksenpidätysehdolla turvataan myyjän asema sen varalta, että ostaja ei suorita koko kauppahintaa. Myyjä voi tällöin omistuksenpidätysehdon nojalla purkaa kaupan ja ottaa ostajalle luovutetun kaupan kohteen takaisin. Kuitenkin, jotta myyjä voi purkaa kaupan ja saada kaupan kohteen takaisin, edellytetään, että myyjä ja ostaja sopivat tästä oikeudesta.

Omistuksenpidätysehto sitoo sivullisia silloin, kun se täyttää tietyt perusedellytykset. Ensinnäkin omistuksenpidätysehdosta on sovittava selvästi ja siitä on sovittava ennen kuin kaupan kohde luovutetaan ostajan hallintaan. Jos ehdosta sovitaan sen jälkeen, kun kaupan kohde on jo luovutettu ostajalle, ei omistuksenpidätysehto sido sivullisia. Omistuksenpidätysehdon täytyy myös koskea tiettyä, yksilöityä kohdetta ja sillä voidaan turvata ainoastaan kauppahintasaatavaa. Toisaalta, vaikka omistuksenpidätysehto täyttäisikin nämä edellytykset, myyjä menettää kuitenkin oikeuden purkaa kauppa ja ottaa kaupan kohde takaisin, jos ostajalla on omistuksenpidätysehdosta huolimatta ollut oikeus määrätä kaupan kohteesta omistajan tavoin, eli esimerkiksi luovuttaa kaupan kohde edelleen, pantata se tai perustaa siihen muunlaisia oikeuksia.

Omistuksenpidätysehdon käyttö synnyttää eräänlaisen välitilan, jossa myyjällä tai ostajalla ei ole normaalia omistusoikeutta kaupan kohteeseen. Välitilan aikana myyjällä on omistuksenpidätysehdon nojalla sitova oikeus purkaa kauppa ja ottaa kaupan kohde takaisin. Ostajalla taas on omistajan hallintaoikeus, eli oikeus hallita ja käyttää esinettä omistajan tavoin. Ostajalla on myös oikeus saada normaali omistusoikeus suorittamalla koko kauppahinnan myyjälle. Ostaja ei kuitenkaan saa esimerkiksi myydä tai pantata kohdetta ennen kuin koko kauppahinta on maksettu ilman myyjän suostumusta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]