Minilex - Lakipuhelin

Oikeusturvavakuutus


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Oikeusturvavakuutuksella tarkoitetaan asianajokulujen sekä muiden oikeudenkäynnistä aiheutuvien kulujen korvaamista varten otettavaa vakuutusta. Oikeusturvavakuutuksen ottaminen on vapaaehtoista. Oikeusturvavakuutus on yhdistetty usein esimerkiksi kotivakuutukseen.

Oikeusturvavakuutusta koskevassa vakuutussopimuksessa määritellään tarkemmin vakuutuksen ehdot. Ehtojen sisältö voi vaihdella eri vakuutusyhtiöiden tarjoamien oikeusturvavakuutusten välillä. Vakuutussopimuksesta ilmenee se, missä laajuudessa oikeusturvavakuutus korvaa oikeudenkäynnistä aiheutuneita kuluja. Oikeusturvavakuutuksen ottanut saa itse valita asianajajan tai muun lakimiehen, joka ryhtyy hoitamaan toimeksiantoa. Vakuutetulla on tarpeen tullen oikeus saattaa vakuutusyhtiön kanssa aiheutunutta erimielisyyttä koskeva asia vakuutussopimuksessa tarkoitetun puolueettoman elimen käsiteltäväksi.

Oikeusapua ei yleensä anneta silloin, kun hakijalla on oikeusturvavakuutus, joka kattaa kyseessä olevan asian. Oikeusapua voi olla kuitenkin mahdollista myöntää silloin, kun kustannukset ylittävät vakuutussopimuksen ilmaiseman enimmäiskorvausmäärän. Oikeusapua voidaan antaa lisäksi vakuutuksen omavastuuosuuden kattamista varten niissä tapauksissa, kun hakijalla on taloudellisen tilanteensa vuoksi oikeus saada oikeusapua korvauksetta.

Oikeusturvavakuutus tarkoittaa siis asianajokulujen sekä muiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista varten otettavaa vakuutusta. Mikäli haluat tietää lisää oikeusturvavakuutuksesta, voit soittaa alla olevaan lakipuhelimen numeroon.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

 

Selaa lakitietoa