Minilex - Lakipuhelin

Oikeusapu ja oikeusturvavakuutus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeusapua ei lähtökohtaisesti myönnetä silloin, kun hakijalla on voimassa oleva oikeusturvavakuutus. Oikeusturvavakuutus on siten ensisijainen suhteessa oikeusapuun. 

Oikeusturvavakuutus sisältyy useimpiin vakuutusyhtiöiden tarjoamiin vakuutustuotteisiin, esimerkiksi koti- ja yritysvakuutuksiin. Oikeusapua hakevan tulee siis ensin selvittää vakuutusyhtiöstään, korvaako hänen ottamansa vakuutus oikeudenkäyntikuluja kyseessä olevassa asiassa. Oikeusapua voidaan myöntää vakuutuksen omavastuuosuuden maksamiseksi. Tällöin kyseessä tulee olla hakija, joka muutenkin saisi oikeusapua korvauksetta tulojen ja varallisuutensa perusteella. Poikkeuksellisesti oikeusapua voidaan myöntää oikeusturvavakuutuksen korvausmäärän ylittävien oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi. Päätöksen tästä tekee tuomioistuin. Oikeusapu ja oikeusturvavakuutus voidaan näin ollen myös sovittaa yhteen oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa