Minilex - Lakipuhelin

Mitä oikeusturvavakuutus korvaa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vakuutusyhtiöiden yksityishenkilöille tarjoamien oikeusturvavakuutusten ehdot voivat vaihdella eri vakuutusyhtiöiden välillä. Vakuutusehdoissa määritellään muun muassa se, mitä asioita vakuutuksen piiriin kuuluu, vakuutukseen liittyvä omavastuuosuus, korvattavat vakuutustapahtumat sekä enimmäiskorvauksen määrä. Vakuutusehtoihin onkin aina syytä tutustua huolella ennen vakuutuksen hankkimista.

Lähtökohtaisesti oikeusturvavakuutuksesta korvataan muun muassa asianajopalkkiot sekä oikeudenkäyntikulut. Vakuutuksen piiriin eivät kuitenkaan kuulu mahdolliset tuomioistuimen vakuutetun maksettaviksi tuomitsemat vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Poikkeus on tilanne, jossa kuluttaja-asiamies on avustanut vakuutettua sekä tilanne, jolloin vastapuoli ei ole noudattanut kuluttajavalituslautakunnan, Vakuutuslautakunnan tai muun vastaavan elimen päätöstä.

Muilta osin vakuutuksen piiriin kuuluvat vain vakuutetun yksityiselämään liittyvät riita-, rikos- ja hakemusasiat, jotka voidaan välittömästi – ilman muita toimenpiteitä – saattaa käräjäoikeuden käsiteltäviksi. Oikeusturvavakuutus ei siis korvaa esimerkiksi hallintoviranomaisissa tai erikoistuomioistuimissa käsiteltäviä asioita, tai vakuutetun työ- tai ansiotoimintaan, avioeroon, muuhun kiinteistöön kuin vakinaiseen tai vapaa-ajan asuntoon tai ulosottoon liittyviä asioita.

Oikeusturvavakuutus ei myöskään korvaa kuluja sellaisissa asioissa, joissa virallinen syyttäjä vaatii vakuutuksenottajalle rangaistusta.

Huomioon kannattaa ottaa myös se, että mikäli oikeusturvavakuutus on ollut samansisältöisenä yhtäjaksoisesti voimassa alle kaksi vuotta on vaatimuksen tai syytteen perusteena olevien seikkojen oltava syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana, jotta korvauksia voisi hakea oikeusturvavakuutuksen perusteella.

Lisätietoja oikeusturvavakuutuksen kannattavuudesta sekä sen piiriin kuuluvista asioista voi kysellä ammattilaisilta.

 

Yhteenveto

  • Oikeusturvavakuutusten ehdot voivat vaihdella eri vakuutusyhtiöiden välillä.
  • Lähtökohtaisesti oikeusturvavakuutus korvaa muun muassa asianajopalkkiot sekä oikeudenkäyntikulut.
  • Vakuutusehtoihin kannattaa tutustua huolellisesti ennen vakuutuksen ottamista.
  • Vakuutukseen ei kuulu vakuutetun maksettavaksi määrätyt vastapuolen oikeudenkäyntikulut.

 

Summary in English

  • The terms of legal protection insurance may vary between different insurance companies.
  • In principle, legal protection insurance covers, among other things, attorney's fees and court costs.
  • One should familiarize themself with the insurance conditions carefully before taking out the insurance.
  • The insurance does not include legal costs of the other party ordered to be paid by the insured.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Onko oikeusturvavakuutus pakollinen?

Ei, oikeusturvavakuutus ei ole pakollinen. Yleensä oikeusturvavakuutus on liitetty muihin vakuutuksiin, kuten kotivakuutukseen. Oikeusturvavakuutuksen ottamisen kannattavuus riippuu hyvin paljon tilanteesta.

 

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]