Minilex - Lakipuhelin

Oikeudenkäyntikulut ja perintäkulut


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Oikeudenkäyntikuluilla tarkoitetaan oikeudenkäynnistä aiheutuneita kustannuksia. Perinnästä aiheutuneet kulut korvataan kokonaan omina kuluinaan. Perintäkulujen korvaaminen osana oikeudenkäyntikuluja ei näin ollen tule kyseeseen.

Velallisen tulee korvata velkojalle perinnän vuoksi aiheutuneet kohtuulliset kulut. Velvollisuus kulujen korvaamiseen saattaa perustua velkojan omien perintätoimien aiheuttamiin kuluihin tai vaihtoehtoisesti kuluihin, joita velkoja suorittaa korvauksena toimeksisaajalle perinnän suorittamisen vuoksi. Arvioitaessa korvattavien perintäkulujen kohtuullisuutta huomioon tulee ottaa lain mukaan muun muassa saatavan suuruus, tehty työmäärä sekä tarkoituksenmukainen suoritustapa perintätehtävälle.

Joissakin tilanteissa velallisella voi olla mahdollisuus vapautua perintäkulujen korvausvelvollisuudesta. Korvausvelvollisuudesta vapautuminen voi tulla kyseeseen tilanteessa, jossa esimerkiksi velkoja on menetellyt hyvän perintätavan vastaisesti.

Perintäkuluista kannattaa keskustella tarkemmin lakimiehen kanssa. Lisätietoja aiheesta saat tarvittaessa alla olevasta lakipuhelimen numerosta.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

 

Selaa lakitietoa