Minilex - Lakipuhelin

Markkinarauha suojaa massamarkkinoinnilta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Henkilötietoja käytetään hyväksi massamarkkinoinnissa. Henkilötietorekisterit ovat markkinoijille helppokäyttöistä ja halpaa raakatietoa. Yksityisyyden kannalta tämä voi kuitenkin olla ongelmallista.

Automaattista on suoramarkkinointi, joka tapahtuu sähköpostien, tekstiviestien, automaattisten soittojärjestelmien tai muiden vastaavien keinojen avulla. Sellaista saa kohdistaa vain ihmiseen, joka on ennakolta suostunut siihen. Jos kuitenkin tuotteen myyjä tai palvelun tarjoaja saa asiakkaalta yhteystiedon esimerkiksi sähköpostitse, hän saa käyttää tätä yhteystietoa muiden vastaavien tuotteiden tai palvelujen markkinointiin, mutta asiakas voi halutessaan ilman eri maksua kieltää tämän.

Sähköinen suoramarkkinointi, joka ei ole automaattista, on sallittua, jos kuluttaja ei ole kieltänyt sitä. Kieltäytyminen täytyy voida tehdä helposti ja halvalla.

Laissa säädetään paitsi sähköisestä, myös postitse tapahtuvasta suoramarkkinoinnista. Se on lähtökohtaisesti sallittua. Siihen saa käyttää väestörekisterin tietoja, kunhan se on lyhytaikaista eikä vaaranna yksityisyyden suojaa. Jokaisella on kuitenkin oikeus kieltää henkilötietojensa käyttäminen tähän. Kieltäminen tapahtuu ilmoituksella väestörekisterinpitäjälle.

Markkinarauhaa siis turvaa ensinnäkin lainsäädäntö, joka rajoittaa automaattista suoramarkkinointia. Lisäksi omaa markkinarauhaansa voi itse kohentaa: myyjää voi kieltää jatkamasta markkinointia, ja henkilötietojen käytön muuhun suoramarkkinointiin voi kieltää. Postilokeron ja sähköpostin ei siis välttämättä tarvitse pursuta turhia mainoksia.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]