Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistönvälittäjä saattaa kaupan osapuolet yhteen


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Kiinteistönvälittäjä on tavallaan kaupan kolmas osapuoli, joka on usein mukana asunto- ja kiinteistökaupassa. Välittäjä ei ole varsinaisena osapuolena kaupassa, vaan hänen tehtävänään on saattaa kaupan osapuolet yhteen ja saada kauppasopimus aikaan. Kiinteistönvälityksessä on kyse toiminnasta, jossa tulon tai muun taloudellisen hyödyn saamiseksi saatetaan kaupan osapuolet kosketuksiin toistensa kanssa luovutettaessa kiinteistöä tai sen osaa, rakennusta tai osakkeita tai osuuksia, jotka antavat hallintaoikeuden kiinteistöön tai sen osaan, rakennukseen tai huoneistoon. Mainituilla osakkeilla tarkoitetaan esimerkiksi asunto-osakeyhtiön ja liike- tai toimistohuoneistojen hallintaan oikeuttavia kiinteistöosakeyhtiön osakkeita. Kiinteistönvälitys on myös sellaista toimintaa, jonka tarkoituksena on edellä mainittua omaisuutta koskevan vuokrasopimuksen tai muun käyttöoikeutta koskevan sopimuksen aikaansaaminen, huoneenvuokrasopimusta lukuun ottamatta. Siten kiinteistövälitystoimintaan kuuluukin lähinnä maanvuokrasopimuksen tai sitä vastaavan sopimuksen osapuolten saattaminen yhteen. Kiinteistönvälitystä on myös muun muassa osaomistusasunnon välitys. Kiinteistönvälitystä voi harjoittaa vain sellainen yksityinen elinkeinonharjoittaja tai oikeushenkilö, joka on rekisteröity kiinteistönvälitysliikkeeksi. Lupa harjoittaa vuokrahuoneiston välitystä on vain sellaisella yksityisellä elinkeinonharjoittajalla tai oikeushenkilöllä, joka on rekisteröity vuokrahuoneiston välitysliikkeeksi tai kiinteistönvälitysliikkeeksi.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa