Hakutulokset haulle 'sopimuksen siirto'

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Konsernitilinpäätös

Hattulan kunta on jäsenenä kahdessa yhdistyksessä, jotka tuottavat asuinpalveluita nuorille ja vanhuksille. Yhdistykset on rekisteröityjä, niillä on runsaasti kiinteistövarallisuutta ja liikevaihtoa. Koska kunta on rahoittanut ja taannut yhdistyksiä, on s ...

Elokuvan tekijänoikeudet

Hei, Olen tehnyt elokuvan yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa yksityishenkilöinä. Olen toiminut projektin aloittajana ja tuotannollisissa tehtävissä, sekä käsikirjoittajana ja hoitanut suurimman osan elokuvan asioista. Kahdella kanssani työskennelleenä ...

Sopimus koskien rantamökkiä

Meillä on ongelma, joka siirtyi meille lahjoituksen kautta. Rantamökillämme on asukkaat, jotka eivät pidä kiinni sopimuksesta, joka on tehty jo edellisen omistajan aikana. Heillä on elinikäinen hallinta- ja käyttöoikeus, mutta sen lisäksi tämä sopimus, jo ...

avioero ja omaisuuden jako

Ero vireillä, mies on muuttamassa yhteisestä omistusasunnosta. Aioin lunastaa häneltä puolet asunto-osakkeista, mutta nyt hän haluaakin miettiä. Jos maksan yksin yhteistä lainaamme ja noin 5 kk päästä hän sitten myy osakkeet minulle, kuinka tämä aika kun ...

ongelmia yhteishuollossa

Mitä tehdä, erosta vuosi, olimme avoliitosta ja meillä kaksi yhyeistä lasta. Lasten huoltoasiat eivät ole vieläkään selvillä vaan niistä tapellaan koko ajan. Saan kuunnella haukkuja etä vanhemmalta kuinka pilaan lasteni elämän ja kuinka huono äiti olen ja ...

Työnantajan palkanmaksusta

Hei, En ole pyynnöistä huolimatta saanut palkkakuitteja työnantajalta osasta tämän vuoden kuukausipalkoista. Lisäksi työnantajalla on ollut vaikeuksia maksaa 2 kk palkat. Työsuhteeni päättyi lokakuussa ja pyynnöistä huolimatta en ole saanut palkkakuitteja ...

Muutos työsopimukseen.

Katkelma: "Tällä samalla sopimuksella osapuolet sopivat kuljettajien palkkojen tarkastamisesta taannehtivasti 1.4.2014 alkaen AKT:n taulukkopalkkojen tasolle ja että työntekijöillä ei ole mitään vaatimuksia työnantajaa kohtaan tämän jälkeen." Vo ...

Itsetehty sopimus

Hei, kysymykseni liittyy otsikon mukaan itsetehtyyn kirjalliseen sopimukseen. Sopimus on kirjoitettu itse ja on kutakuinkin tämän tapainen. ”Xxxx xxx sitoutuu täten maksamaan joka kuukausi 1.4.2018 (tietyn summan) henkilölle xxxx xxx henkilön xxxx xxx hoi ...

Omaisuudesta kiistaa osituksen jälkeen

Erosimme mieheni kanssa reilu vuosi sitten. Erossa sain vanhan ps3 pelikoneen jota nyt kinuaa sekä ex että poika. Olemme allekirjoittaneet osituksen joten mielestäni laite kuuluu minulle vaikka ex on sitä mieltä että laite on hänen, koska hän on sen ostan ...

Vuokranalennus

Hei, Muutin juuri vuokralle uuteen asuntoon. Asunnossa oli heti ongelmia. Sähköt eivät toimineet kunnolla olohuoneessa, jouduin olemaan 7 päivää ilman kunnolla toimivaa sähköä. Syy oli oikosulku seinän sisällä. Myöskään netti ei toimi vuokranantajan puutt ...

[chatbot]