alkaessa tai sen aikana. Syitä ja perusteita kilpailukieltosopimuksen tekemiselle on harkittava siis sekä ... kilpailukieltosopimuksen asettamiselle voi liittyä myös työntekijän erittäin merkittävään ja erityistä suojelua vaativan ... ja taitoja, jotka eivät yleisesti ole vielä kilpailevien yritysten käytössä. Esimerkiksi ...
jaotellaan käytännön syistä kiinteään ja irtaimeen omaisuuteen. Tällä jaottelulla pyritään vetämään rajaviiva ... Tämä jako kattaa koko varallisuuden. Irtainta omaisuutta edustaa omistusoikeus irtaimeen esineeseen ja ... havaittavissa. Näitä ovat esimerkiksi immateriaalioikeudet, saamisoikeudet ja eri yhteisöjen osuudet, kuten ...
sopimus, jonka puolisot tekevät ja allekirjoittavat joko ennen avioliittoa tai sen aikana. Siinä sovitaan, ... tontteja, yleisiä alueita ja metsämaita. Esimerkkejä irtaimesta omaisuudesta ovat taideteokset, autot ja ...
lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen ... viranomaisia ovat esimerkiksi poliisi, rikosseuraamuslaitos, pelastustoimi, tulli ja ulosottoviranomainen. ... syy epäillä, että lapseen on kohdistettu sellainen henkeen ja terveyteen kohdistuvana rikoksena ...
Kilpailukielto on työntekijää yleisesti velvoittava ja sen pääasiallisena tarkoituksena on ... kilpailukieltosopimus voidaan tehdä työnantajan ja työntekijän välillä joko aivan työsuhteen alkaessa tai myöhemminkin ... työntekijää velvoittaa kilpailukieltosopimus uuden työsuhteen alkaessa ja myöskin uusi työ on luonteeltaan ...
kohtuullisen hyvityksen lajikkeen hyväksikäyttämisestä ja korvaamaan vahingon, joka loukkauksesta aiheutuu. Jos ... perusteella voidaan hyvitystä ja korvausta vahingosta vaatia ainoastaan viiden viimeisen vuoden ajalta ennen ... kanteen vireillepanoa. Hyvityksen ja vahingonkorvauksen määrän ratkaisee tuomioistuin, elleivät osapuolet ...
muustakin perinnöstä, perintöveroa. Perintöveron määrä riippuu saadun perinnön suuruudesta ja siitä, kuinka ... tarvitse maksaa lainkaan perintöveroa. Lakiosan suuruuteen ja toimitettavaan perintöverotukseen voivat vaikuttaa ... jälkikäteen vaikeaa tai jopa mahdotonta muuttaa, joten on tärkeää, että esimerkiksi omaisuuden arvostaminen ja ...
henkilö- ja omaisuusvahingoista. Tuotevastuussa vahingonkorvausvastuu on ankaraa eli tuottamuksesta ... korvattava tuotteen aiheuttamat henkilö- ja omaisuusvahingot. Vahingonkorvausvelvollisuus syntyy, jos tuote ... valmistajaa, tuottajaa ja tietyissä tapauksissa maahantuojaa. Liikkeellelaskija vastaa tuotevahingosta, jos ...
eläessä. Perittävän vielä eläessä toteutettua perinnöstä luopumista kutsutaan ennakkoluopumiseksi, ja se tehdään ... vuoksi on menetetty saatavissa takaisin noudattaen, mitä ulosottokaaressa ja laissa takaisinsaannista ... tai viimeistään kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hän on saadut tiedon kuolemasta ja oikeudestaan ...
omaisuus ja ennakkoperintöjen yhteissumma jaetaan kaikkien perillisten kesken tasan. Ennakkoperintönä ... hän jo aikaisemmin saanut perittävältä lahjana omaisuutta. Esimerkki: A on kuollut ja hänen ... jäämistönsä varat ovat 250 000 euroa. A:lla on kolme perillistä B, C ja D, jotka kaikki ovat A:n lapsia. A on ...