mukaan edunvalvojalla on kelpoisuus edustaa päämiestään tämän omaisuutta ja taloudellisia asioita ... jos asiaa on tämän kannalta pidettävä tärkeänä ja kuuleminen voi tapahtua ilman huomattavaa ... täysi-ikäisyyteen asti. Edunvalvojan on hoidettava päämiehensä omaisuutta sillä tavoin, että omaisuus ja sen tuotto ...
Kun henkilö kuolee, hänen omaisuutensa siirtyy kuolinpesälle ja samalla tietyt henkilöt ... perinnön jakamista toimittaa ositus. Ositustoimituksessa vainajan ja tämän eloonjääneen puolison omaisuudet ... selvitetään, lasketaan ja sen jälkeen jaetaan puolisoiden kesken. Muiden perillisten kesken perintö voidaan ...
Jos velallinen ei maksa velkaansa vapaaehtoisesti ja velkojalla on ulosottoperuste, voidaan ... ulosottomiehelle. Perinnönjako voidaan siis tällöin toimittaa, ja ulosmittaus kohdistuu ainoastaan osakkaalle ... tulevaan omaisuuteen. Ulosottomiehellä on kuitenkin tällöin oikeus hakea pesänselvittäjän määräämistä, ja ...
maksamista ja muiden velvoitteiden (kuten sähkösopimusten, liittymien ym.) lakkauttamista. Jos perittävältä ... jää vain yksi perillinen ja hän ottaa perinnön vastaan, selvitysvastuu on luonnollisesti hänellä. ... kuoleman ja perinnönjaon välisenä aikana. Jos selvitysmalliksi on päätetty valita osakkaiden ...
Osituksessa aviopuolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö lasketaan yhteen ja kyseisestä ... avioerosta ei tule lopullista, ja ositus on toimitettu, niin avio-oikeutta toisen omaisuuteen ei enää ole. ... Avioliiton mahdollinen jatkaminen ei siis vaikuta ositukseen itsessään ja jos avio-oikeus halutaan palauttaa, ...
ja perilliset, sekä kuolinpesään kuuluvat varat ja velat, jotta perinnönjako saadaan myöhemmin ... jossa määritellään se, mitä omaisuutta kuuluu leskelle ja mikä omaisuus tulee perinnönjaossa ... velat on maksettu, taikka niiden maksamiseen tarvittavat varat on laitettu erityiseen hoitoon. Leski ja ...
suuruus ja ajankohta, josta lukien viivästyskorkoa on suoritettava. Kun kauppahinnan maksamiselle on ... sitovasti ennalta määrätty eräpäivä ja laskussa on maininta siitä, että suorituksen viivästymisen tähden ... ei ole etukäteen sovittu myyjän ja ostajan välillä, eikä laskussa ole tietoa viivästyskoron ...
Kauppalaissa määritellään irtaimen kaupan osapuolten oikeudet ja velvollisuudet sekä niiden ... oikeus vaatia kohtuullinen vastike tavarasta, ja vastineeksi ostajan tärkein velvollisuus on suorittaa ... mikäli ostaja on edellyttänyt nimenomaan keittiösisustukseensa sopivaa punaista jääkaappia ja myyjä myy ...
yleisten elinkustannusten määrän. Näiden määrä on yksin asuvalla henkilöllä 720 euroa kuukaudessa ja ... elatuksen varassa. Tämä otetaan myös huomioon elatusavun määrässä, mutta ohjeessa on eri säännöt avio- ja ... syystä vanhemman elatuksen varassa. Vähennyksen määrä on enintään 606 euroa kuukaudessa, ja lisäksi voi ...
monilta osin toisistaan, ja riippuu asian laadusta kumpaa menettelyjärjestystä tuomioistuin noudattaa. ... ja todisteet. Jos vahingon aiheuttaja on aiheuttanut vahinkoa rikoksella, oikeudenkäynnin pääasiana ... oikeudenkäynnissä. Tuomioistuimella on kuitenkin valta yhdistää korvaus- ja rikosasiat käsiteltäväksi samassa ...