kuitenkin antaa rahaa ja tukea lastaan tämänkin jälkeen. Tällöin kyse on vapaaehtoisesta elatuksesta. ... kustannukset, lapsen mahdollisuus vastata itse kustannuksista ja lapsen taipumukset. Näiden perusteella ... arvioidaan tapauskohtaisesti, onko avustuksen saaminen kohtuullista lapsen ja vanhemman kannalta. ...
Huostaanoton aikana lapsen hoito ja kasvatus järjestetään sijaishuoltona. Tämä ei kuitenkaan ... vaikuta huoltajan asemaan lapsen edunvalvojana ja huoltajana. Siispä huoltajalla on edelleen oikeus ... käyttää puhevaltaa lapsen puolesta kaikissa lapsen omaisuutta ja taloudellisia asioita koskevissa ...
tulee ottaa ampuma-ase, aseen osa, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset välittömästi haltuunsa. ... Tällä henkilöllä on oikeus säilyttää ja hyväksyttävästä syystä myös kuljettaa edellä tarkoitettuja ... hankkia lupaa ja pitää aseita, hänen on luovutettava ampuma-ase, aseen osa, patruunat ja erityisen ...
Kuolinpesä on perinnönjättäjän kuoltua hänen varoistaan ja veloistaan muodostuva taloudellinen ... kokonaisuus, jonka osakkaita ovat perilliset, yleistestamentinsaajat ja eloonjäänyt puoliso perinnönsaajana tai ... sekä pesän osakkaiden yhteisesti sopimiin tarkoituksiin. Oikeudettomasti ja tahallisesti pesän varoja ...
perunkirjoitus. Perunkirjoituksella tarkoitetaan toimitusta, jossa vainajan varat ja velat selvitetään, arvioidaan ... ja luetteloidaan perukirjaksi kutsuttuun asiakirjaan. Lisäksi perukirja toimii kuolinpesän ... suljettu pois. Avio-ehto vaikuttaa omaisuuden ositukseen tai erotteluun eloonjääneen puolison ja kuolleen ...
tilaisuus, jossa muun muassa vainajan varat ja velat sekä pesän osakkaat luetteloidaan perukirjaksi ... kutsuttuun asiakirjaan. Perunkirjoitukseen tulee kutsua ainakin leski ja kuolinpesän osakkaat eli vainajan ... perilliset ja yleistestamentinsaajat. Kutsun saaminen ei kuitenkaan velvoita henkilöä osallistumaan ...
hänen jälkeläisensä ja sijaantulo-oikeus on rajaton. Rintaperillisellä on myös oikeus lakiosaan, mikäli ... kutsuttava vainajan jälkeen pidettävään perunkirjoitustilaisuuteen, jossa muun muassa vainajan varat ja velat ... hoitaa pesän omaisuutta tai on kuolinpesän tilaan muuten parhaiten perehtynyt, ja myös tämä määritelmä ...
Testamentti on annettava tiedoksi vainajan perillisille, jotta siihen voitaisiin vedota ja jotta ... laissa säädetyllä tavalla eli tekemällä tiedoksianto todistettavasti ja antamalla perilliselle oikeaksi ... välityksellä tai todistajien ja perillisen allekirjoittamalla tiedoksisaantitodistuksella. Yksi vaihtoehtoinen ...
eli oikeussuojapyyntö muodostuu kantajan vaatimuksesta ja seikoista, joihin vaatimus perustuu. ... Kantajan on ilmoitettava vaatimuksensa tarkasti ja yksiselitteisesti niin, että siitä ilmenee hänen ...
Yksityishenkilön velkajärjestelyllä tarkoitetaan maksukyvyttömän henkilön velkojen järjestelyä ja ... tilanne ja katkaista velkakierre, josta velallinen ei välttämättä muutoin pääsisi koskaan irti. Siksi ... velkajärjestelyä hakeekin velallinen. Muun muassa velallisen velkojen, varallisuusaseman ja tulojen selvittämisestä ...