seikkaan tai todisteeseen, jota ei aiemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut ... oikeudelta ja hakemus on tehtävä kirjallisesti. Hakemuksessa on ensinnäkin oltava liitettynä tuomio, jonka ... purkuhakemukseen. Hakemuksessa on lisäksi todettava purkuvaatimuksen perusteet ja todisteet, joihin vaatimus ...
seuraavassa järjestyksessä: puoliso (aviopuoliso) vanhemmat ja vanhempien vanhemmat. Mikäli joku edellä ... testamentilla voida loukata rintaperillisten lakiosaa. Testamentista ja lakiosasta tarkempia tietoja löytyy ... konsultoida lakimiestä, testamentin pätevyyden ja yksiselitteisyyden varmistamiseksi. Jos avopuolisoiden asema ...
liikkeen- ja ammatinharjoittaja sekä yhtymä. Sama oikeus on kuolinpesällä, jonka osakkaina on ainoastaan ... elinkeinotoimintaansa ja on tehnyt vastaavan varauksen kirjanpidossaan. Elinkeinotoiminnan verosuunnittelussa voi olla ... tarpeen kääntyä sellaisen henkilön puoleen, joka tuntee verolainsäädännön ja oikeuskäytännön. Tulovero ...
yhtiömies on henkilökohtaisesti ja koko henkilökohtaisella omaisuudellaan vastuussa yhtiön veloista. ... yhtiöstä on merkitty kaupparekisteriin ja kuulutettu. Toisin kuin yksityisliikkeessä, avoimen yhtiön ... sijoittamansa pääomapanoksen määrään asti. Yhtiön velat maksetaan sille kertyneestä varallisuudesta, ja vasta ...
muuttokustannuksista ja muista vahingoista, joita vuokralainen vuokranantajan laiminlyönnin johdosta kärsi. ... sopimuksen vastaisesti. Asunto-osakeyhtiön oikeudesta ottaa huoneisto hallintaansa ja sen vaikutuksista ... sopimuksen pysyvyydestä. Laissa vuokrasuhteen pysyvyyttä ja vuokralaisen oikeuksia on suojeltu siten, että ...
mukaiseen arvoon. Kun pesän varat ja ennakkoperinnöt on laskettu yhteen, yhteissumma jaetaan perillisten ... erotusta ei makseta takaisin. Esimerkki: Perittävällä on kaksi perillistä A ja B. A on saanut aiemmin ... ennakkoperinnöstä silloin, kun hän sen saa. Ennakkoperintö otetaan tästä huolimatta huomioon perintöverotuksessa ja ...
Tuotevahingolla tarkoitetaan vahinkoa, jonka tuote eli irtain esine on aiheuttanut ja joka on ... tuotteen puutteellisesta turvallisuudesta, ja ensisijainen vastuu vahingosta on tuotteen valmistajalla. ... pitänyt saada tieto vahingon ilmenemisestä, tuotteen puutteellisesta turvallisuudesta ja ...
kannattaa ottaa huomioon, sillä veroseuraamukset tehokkaan ja tehottoman luopumisen välillä ovat ... tapahtuneen tehokkaasti, jos perillinen luopuu koko perinnöstä vastikkeetta ja ilman ehtoja eikä määrää ... osittain. Perinnöstä luopuminen tehokkaasti ja ryhtymiseksi katsottavat toimet sekä rintaperillisen ...
luopujalle ja lahjavero lopulliselle luovutuksensaajalle). Jotta testamentista voidaan luopua tehokkaasti, ... siitä on luovuttava vastikkeetta ja ilman ehtoja eikä sijaantulijoiksi saa määrätä muita kuin ... Tällaista perillisen saantoa pidetään testamentista huolimatta perintösaantona ja siihen sovelletaan ...
kyse sen tekijän tahdosta. Niin kauan kuin testamentin tekijä on elossa, hänen tahtonsa voi muuttua ja ... jotka koskevat testamentin tekemistä. Mitkä tahansa muutokset ja peruutukset eivät ole sallittuja. ... omaisuudestaan haluamallaan tavalla ja vaikka peruuttaa keskinäisessä testamentissa olevan toissijaismääräyksen. ...