Kela kertoi tuoreimmassa tiedotteessaan, kuinka julkisuudessa kiivaan keskustelun herättänyt aktiivimalli on käytännössä vaikuttanut työnhakijoihin. Huhtikuussa päättyneellä tarkastelujaksolla työttömyysetuutta maksettiin 177 871 henkilölle.
Laki- ja rikosuutiset
Hallitus on pyrkinyt aktiivisesti lisäämään erilaisilla lainsäädäntömuutoksilla työssäkäyvien määrää ja nostamaan työllisyysastetta.
Rovaniemen hovioikeus päätyi palauttamaan menetetyn määräajan. Käräjäoikeuden tuomiossa oli maininta muutoksenhakuohjauksesta, mutta selkeää ohjausta ei ollut tuomiossa eikä sitä ollut liitteissäkään.
Helsingin alueella palanut sauna ja kaksi roskakatosta - poliisi tutkii vahingontekoina ja tuhotyönä
Poliisi tiedotti 4.5.2018 tutkivansa kolmea Helsingin alueella sattunutta tulipaloa. Tulipaloissa paloivat sauna ja kaksi roskakatosta. Poliisi tutkii saunan ja toisen roskakatoksen paloa vahingontekoina. Toista roskakatoksen paloa tutkitaan tuhotyönä.
Yhteisöjen tuloverotusta koskevat lakimuutokset tulivat voimaan toukokuun alussa. Muutokset koskevat yhteisöjen ja yhteisetuuksien verotusmenettelyä ja tuloverotuksen seuraamusmaksuja. Muutosten on katsottu reaaliaikaistavan tuloverotusta ja yhtenäistävän seuraamusmaksuja.
Ihmisoikeusliiton mukaan Suomen on tutkittava eri ihmisryhmiin kohdistuneet historialliset vääryydet
Ihmisoikeusliiton mukaan Suomi on velvollinen käymään perusteellisesti läpi kaikki historialliset vääryydet, jotka ovat kohdistuneet vähemmistöihin kuten viittomakielisiin, romaneihin, vammaisiin ihmisiin sekä saamelaisiin.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 4.5.2018. tullin pääjohtajan Antti Hartikaisen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hartikaisen rangaistus tuomittiin päiväsakkoina, mikä Hartikaisen tuloina tarkoittaa yli 950 euroa. Tuomio on vielä vailla lainvoimaa eli siitä voidaan valittaa.
Tuoreimpien tietojen mukaan sote- ja maakuntauudistuksen käsittelyaikataulu on pettämässä. Uudistuksen aikataulu on jo ennestäänkin ollut erittäin tiukka. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että eduskuntakäsittely todennäköisesti viivästyy.
Poliisin mukaan joensuulaisessa yökerhossa tapahtui 30.4.2018 välikohtaus, jossa 18-vuotiaalle miehelle aiheutettiin teräaseella vammoja. Aiheutetut vammat olivat vakavia ja niitä oli useita. Teosta epäiltiin 20-vuotiasta miestä.
Korkein hallinto-oikeus on antanut kaksi ratkaisua kansalaisuuslain mukaisesta nuhteettomuusedellytyksestä ja siitä poikkeamisesta.