Minilex - Lakipuhelin

Ryöstöstä luopuminen - KKO:1986-II-68

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Ryöstö
    Tehokas katuminen
    Luopuminen

Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1986-II-68 oli kyse ryöstöstä. Syytetyt D, E ja U olivat väkivaltaisella pitämisellä, lyömällä sekä potkimalla anastaneet asianomistaja T:n laukun. Anastamisen jälkeen syytetyt tutkivat laukkua, ja kun he eivät löytäneet sieltä mitään mielestänsä anastettavaksi kelpaavaa, he palauttivat laukun T:lle. Tapahtumat olivat aiheuttaneet eläkeläinen T:lle verisiä ruhjeita sekä hetkellisen tajuttomuuden.

Asiaa käsiteltiin ensiasteena Helsingin raastuvanoikeudessa, jossa syyttäjä vaati D:lle, E:lle ja U:lle rangaistusta ryöstöstä. Raastuvanoikeus katsoi, että D, E ja U olivat yksimielisesti väkivaltaa käyttäen yrittäneet anastaa T:ltä omaisuutta. Koska D, E ja U eivät olleet lopulta kelpaamattomuuden vuoksi vieneet mitään T:ltä, raastuvanoikeus tuomitsi sekä D:n, E:n että U:n nuorena henkilönä tehdystä ryöstön yrityksestä 5 kuukaudeksi vankeuteen. Lisäksi D, E ja U velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan T:lle ja valtiolle erinäisiä muita korvauksia.

Syyttäjä, E ja U valittivat raastuvanoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus muutti raastuvanoikeuden tuomiota. E:n osalta hovioikeus katsoi, että hän oli syyllistynyt pahoinpitelyyn, mutta ei anastamisrikokseen, sillä hän oli omasta tahdostaan palauttanut laukun T:lle. U:n osalta hovioikeus katsoi, että hän ei ollut syyllistynyt rikokseen muuten kuin toteamalla ennen pahoinpitelyä, että ”pannaan niitä turpaan”. Siksi U:n katsottiin syyllistyneen ryöstön sijaan pahoinpitelyn yllytykseen. Hovioikeus tuomitsi E:n nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä 3 kuukaudeksi vankeuteen. U taas tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä yllytyksestä pahoinpitelyyn myös 3 kuukaudeksi vankeuteen. D:n osalta raastuvanoikeuden tuomio jäi voimaan.

Syyttäjä valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen ja vaati D:lle, E:lle ja U:lle rangaistusta ryöstöstä. Korkein oikeus katsoi, että kun syytetyt olivat ottaneet haltuunsa T:n laukun sisältöineen, syytteessä tarkoitettu rikos eli ryöstö oli tullut täytetyksi. Rikoksesta luopuminen ei siten enää ollut ollut mahdollista pahoinpitelyn ja laukun anastamisen jälkeen. Siksi korkein oikeus muutti hovioikeuden päätöstä ja tuomitsi sekä D:n, E:n että U:n 1 vuoden vankeusrangaistukseen nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa