Minilex - Lakipuhelin

Rikoksen tekemisestä kuluneen ajan vaikutus rangaistuksen kohtuullistamiseen - KKO:2014:87

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Ryöstö
    Törkeä ryöstö
    rangaistuksen määrääminen
    Rangaistuslajin valinta

Tapauksessa A oli 17.3.2000 kioskin sisällä uhannut myyjää puukolla ja anastanut rahaa ja savukkeita. A oli tuomittu törkeästä ryöstöstä. Tapauksen käsittely korkeimmassa oikeudessa koski rangaistuksen mittaamista ja sitä, voitiinko rikoksen tekemisestä kulunut aika ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana. Kysymys oli myös rangaistuslajin valinnasta.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä ryöstöstä 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeusrangaistukseen. A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, joka alensi rangaistuksen 2 vuodeksi vankeutta ja määräsi sen ehdolliseksi.

Alemmissa oikeusasteissa A:n syyksi oli luettu, että hän oli uhkaamalla puukolla erään kioskin myyjää anastanut ainakin 200 ja enintään 400 markkaa sekä enintään 10 savukeaskia. A oli varustautunut kasvot peittäneellä huivilla ja päähineellä sekä mennyt juuri ennen sulkemisaikaa sisälle kioskiin, jossa myyjä oli ollut yksin paikalla. A oli osoittanut myyjää puukolla ja saatuaan rahat kassasta mennyt portin avaamalla puukko mukanaan myyntipöydän taakse hakemaan savukkeet, minkä jälkeen A oli poistunut kioskista. Rangaistusta mitatessaan käräjäoikeus ei ole ottanut lieventävänä seikkana huomioon rikoksen tekemisestä kulunutta aikaa, koska törkeää ryöstöä koskevan syyteoikeuden 20 vuoden vanhentumisajasta oli vielä yhdeksän vuotta jäljellä ja koska A ei ollut käyttäytynyt moitteettomasti rikoksen jälkeen. Hovioikeus taas perusteli tuomion alentamista sillä, että rikoksen tekemisestä oli kulunut poikkeuksellisen pitkä aika ja sillä, että A ei ollut sen jälkeen syyllistynyt samankaltaisiin rikoksiin.

Rikoslain mukaan rikoksesta rangaistukseen tuomittaessa sovelletaan tekoajan lain asemesta uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. Rangaistuksen määräämistä koskevan rikoslain säännökset on uudistettu 1.1.2004. Uudessa laissa säädetään rikoksen tekemisestä kuluneen huomattavan pitkän ajan huomioon ottamisesta rangaistusta lieventävänä seikkana.

Rikoslain mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Törkeästä ryöstöstä tuomitaan vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta. Ryöstön tunnusmerkistössä edellytetään omaisuuden anastamista henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa käyttämällä tai välittömästi sellaisella väkivallalla uhkaamalla. Korkein oikeus totesi, että mitattaessa rangaistusta ryöstöstä tai törkeästä ryöstöstä on huomiota kiinnitettävä erityisesti siihen, miten vahingollinen tai vaarallinen teossa käytetty väkivalta tai uhkaus on ollut.

Korkein oikeus katsoi, että A:n teko on ollut myyjän kannalta uhkaava ja huomattavan vaarallinen, kuten hovioikeus on todennut, ja siitä on aiheutunut hänelle merkittävää henkistä kärsimystä. Korkein oikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta törkeästä ryöstöstä on ennen rangaistuksen kohtuullistamisperusteen arviointia olisi käräjäoikeuden tuomitsema 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeusrangaistus.

Rikoslaissa säädetään rangaistuksen kohtuullistamisperusteista. Rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi tästä syystä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Korkein oikeus katsoi, että säännöksen sanamuodosta ilmenee, että siinä tarkoitetun kohtuullistamisperusteen soveltaminen tulee kysymykseen vain poikkeustapauksissa.

Korkein oikeus katsoi, että A:n syyksi luetun törkeän ryöstön tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika, hänen nykyisin vakiintunut elämäntilanteensa ja hänen sitoutumisensa suorittaa ammattitutkinto puoltavat rangaistuksen kohtuullistamista. Huomioon on otettava myös se, ettei A ole vuonna 2000 tapahtuneen vakavan rikoksen jälkeen syyllistynyt vakaviin rikoksiin.

Näin ollen Korkein oikeus katsoi, ettei hovioikeuden tuomitsemaa 2 vuoden vankeusrangaistusta ole syytä korottaa. Korkein oikeus katsoi myös, että asiassa on painavia perusteita määrätä A:n rangaistus ehdolliseksi. Korkein oikeus piti ehdollista rangaistusta yksinään riittämättömänä rangaistuksena A:n syyksi luetusta rikoksesta. Tämän vuoksi ehdollisen vankeuden ohessa on tuomittava yhdyskuntapalvelua 75 tuntia.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]