» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli 12.11.1991 tunnustanut lastenvalvojalle olevansa 8.2.1990 syntyneen B:n isä. Helsingin raastuvanoikeuden tuomari ei ollut 20.12.1991 antamallaan päätöksellään hyväksynyt A:n tunnustamista. Tämän vuoksi ja kun A ei ollut laillisen esteen vuoksi voinut panna vireille isyyden vahvistamista koskevaa kannettaan isyyslain 22 §:n 2 momentissa säädetyssä yhden vuoden määräajassa tuomarin päätöksestä tiedon saatuaan A oli pyytänyt, että hänelle palautetaan säännöksen mukainen määräaika.
Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko vanhan isyyslain 22 §:n 2 momentissa mainittu määräaika isyyden vahvistamista koskevan kanteen vireille panemiseksi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:n nojalla palautettavissa. Silloisen isyyslain 22 §:n 2 momentin mukaan miehellä on mainitussa lainkohdassa säännellyin edellytyksin oikeus ajaa isyyden vahvistamista koskevaa kannetta, jos tuomari ei ole hyväksynyt isyyden tunnustamista. Kanne on nostettava vuoden kuluessa siitä päivästä, jona mies on saanut tiedon tuomarin päätöksestä. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:n mukaan sille, joka laillisen esteen vuoksi ei ole voinut määräajassa ilmoittaa tyytymättömyyttään tahi hakea muutosta tai takaisinsaantia taikka ryhtyä muuhun toimeen oikeudenkäynnissä taikka joka muutoin esittää anomuksensa tueksi erittäin painavia syitä, voidaan hakemuksesta palauttaa menetetty sellainen määräaika.
Korkein oikeus (KKO) katsoi ratkaisussaan, että ottaen huomioon kannemääräajan pituus, kyseessä oleva isyyden vahvistamista koskeva kanne ei liittynyt niin kiinteästi isyyden tunnustamisen hyväksymismenettelyyn, että se olisi voitu rinnastaa alioikeuden päätöstä koskevaan säännönmukaiseen muutoksenhakumenettelyyn. Kyseessä ei ollut täten sellainen oikeudenkäynnissä menetetty määräaika, joka voitaisiin oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:n nojalla palauttaa. KKO jätti A:n hakemuksen tutkimatta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa