Minilex - Lakipuhelin

Avoliiton vaikutus perhe-eläkkeeseen - KKO:1990:128

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Liikennevakuutus
    Avoliitto

A:n aviomies oli kuollut liikenneonnettomuudessa 12.4.1972. Vakuutusyhtiö oli myöntänyt A:lle ja hänen kahdelle lapselleen liikennevakuutuksen perusteella maksettavan jatkuvan perhe-eläkkeen, jonka määrä oli A:n osalta 1 577,22 kuukaudessa. Yhtiö oli kuitenkin lakkauttanut perhe-eläkkeen maksamisen 1.5.1987 lähtien sillä perusteella, että A asui avoliitossa eikä hän sen vuoksi ollut elatuksen tarpeessa. A vaati, että eläkkeen maksamista jatketaan.

Raastuvanoikeus totesi, että A oli asunut 1970-luvun loppupuolelta asti avoliitossa ja että hänellä oli avopuolisonsa kanssa kaksi yhteistä lasta. Avopuoliso oli ammatiltaan poliisikonstaapeli, jonka bruttotulot kuukaudessa olivat 8 000 - 8 500 markkaa. Raastuvanoikeus katsoi, että A kykeni avoliiton vuoksi elättämään itse itsensä, ja vakuutusyhtiöllä oli oikeus lakkauttaa perhe-eläke.

Hovioikeus katsoi, ettei avoliitolla ollut sellaista vaikutusta A:n olosuhteisiin, että A:n voisi tämän perusteella katsoa kykenevän elättämään itsensä. Hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen ja määräsi vakuutusyhtiön maksamaan A:lle perhe-eläkettä siihen asti, kunnes A kykenisi itse elättämään itsensä.

Korkein oikeus katsoi myös, ettei perhe-eläkettä saanut lakkauttaa avoliiton perusteella. Se piti hovioikeuden tuomion lopputuloksen voimassa. Ratkaisua voidaan kritisoida siksi, että se antaa etua avoliitossa eläville verrattuna avioliitossa eläviin. Perhe-eläkkeiden lakkautusperusteena on avioliiton solmiminen, jos avioliitto solmitaan ennen 50 vuoden ikää. Yleisesti Suomen lainsäädännössä on sosiaalietuuksien suhteen pyritty sellaisiin ratkaisuihin, joissa erilaisten tukien saajat ovat olleet samanlaisessa asemassa riippumatta siitä, onko parisuhteen muotona avioliitto vai avoliitto. 

 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]