Minilex - Lakipuhelin

Avioeron jälkeinen elatusapu puolisolle - KKO:1992:33

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Avioliitto
    Puolison elatus

A ja B olivat eroamassa. A oli ollut kotiäitinä ja hoitanut kotia ja yhteisiä lapsia yli 20 vuotta. Röntgenhoitajaksi kouluttautuneella A:lla ei ollut mahdollisuuksia hakeutua koulutustaan vastaavaan työhön pitkän kotonaolon vuoksi. A vaati, että B velvoitetaan maksamaan hänelle elatusapua avioeron jälkeen. Ensisijaisena vaatimuksena oli kertakaikkinen 300 000 markan elatusapu ja toissijaisena 5 000 markan kuukausittainen elatusapu toistaiseksi.

A:lla oli osakeomistuksia, kiinteää omaisuutta sekä pankkitalletuksia. A:lla ja B:llä oli myös yhteisomistuksessa kolme tilaa. Kihlakunnanoikeus katsoi, ettei kertakaikkinen elatusapukorvaus ollut kohtuullinen eikä tarpeellinen A:n oman varallisuuden vuoksi. A oli kuitenkin tuen tarpeessa uuden elämäntilanteen vuoksi, ja kihlakunnanoikeus määräsi B:n maksamaan A:lle elatusapua 2 500 markkaa kuukaudessa ajalla 17.10.1990 - 17.10.1992. Hovioikeus ei muuttanut päätöstä.

Korkein oikeus katsoi, että elatusapuun oli perusteet, koska A oli vieraantunut ammatistaan kodin ja lasten hoitamisen vuoksi. Se katsoi, ettei A ilman työtuloja pystynyt vastaamaan elatuksestaan. A tarvitsi korkeimman oikeuden mukaan elatusapua siihen asti, kunnes A:n ja B:n yhteinen omaisuus oli saatu jaettua ja A päässyt työelämään. Ajallisesti korkein oikeus katsoi elatustarpeen olevan saman kuin hovioikeus, mutta elatusavun määräksi vahvistettiin 4 000 markkaa kuukaudessa.

Pääsääntöisesti avioeron jälkeen katsotaan, että kumpikin puoliso vastaa itse omasta elatuksestaan. Poikkeuksia ovat tämänkaltaiset tapaukset, joissa pitkä kotonaolo on heikentänyt työnsaantimahdollisuuksia. Elatusapumahdollisuuden käyttäminen ja sen perusteiden arvioiminen takaavat, ettei vuosikymmeniä kotia ja lapsia hoitanut puoliso jää erotilanteessa tyhjän päälle. Määräaikaisen elatusavun vahvistaminen kertoo siitä, että elatusapu katsotaan pääasiassa siirtymävaiheen tarpeeksi ja että tavoitteena on päästä tilanteeseen, jossa kumpikin puoliso vastaa itse omasta elatuksestaan.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]