Minilex - Lakipuhelin

Yleinen järjestyslaki edistää turvallisuutta ja järjestystä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vuonna 2003 voimaan tullut järjestyslaki korvasi aiemmin voimassa olleet kuntien hyvin toisistaan poikkeavat järjestyssäännöt. Näin ollen yleisen järjestyslain mukaiset järjestyssäännöt ovat olleet yhteiset koko Suomessa lain voimaan tulosta alkaen. Järjestyslain tarkoituksena on järjestyksen ja turvallisuuden edistäminen yleisillä paikoilla.

Järjestyslaissa yleisellä paikalla tarkoitetaan esimerkiksi teitä, katuja, toreja, puistoja sekä muita vastaavia alueita, jotka ovat yleisön käytettävissä. Lisäksi lain tarkoittamia yleisiä paikkoja ovat esimerkiksi rakennukset, joukkoliikenteen kulkuneuvot sekä muun muassa virastot ja kauppakeskukset, jotka ovat yleisön käytettävissä.

Järjestyksen ja turvallisuuden edistämisen lisäksi järjestyslain tavoitteena on muun muassa vaaratilanteiden ehkäiseminen. Laki esimerkiksi kieltää yleisen järjestyksen ja turvallisuuden häiritsemisen metelöimällä tai muulla vastaavalla tavalla sekä uhkaavan tai pelkoa herättävän käyttäytymisen. Lisäksi laissa kielletään muun muassa päihteiden nauttiminen taajamassa yleisellä paikalla sekä julkisessa liikenteessä olevassa kulkuneuvossa. Myös muu häiriötä aiheuttava, yleisillä paikoilla tapahtuva toiminta, kuten esimerkiksi seksuaalipalvelujen maksullinen tarjoaminen sekä ostaminen ja yleisellä paikalla virtsaaminen kielletään laissa. Edellä mainittujen kieltojen lisäksi järjestyslaki säätää koiran kytkettynä pitämisestä taajama-alueella, sekä vaarallisten esineiden, kuten esimerkiksi nyrkkirautojen hallussapidosta yleisellä paikalla. Järjestyslaissa säädetään myös järjestysrikkomusten seuraamuksista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa