Minilex - Lakipuhelin

Järjestyslaki ja koirien kiinnipito

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Järjestyslain tehtävänä on edistää yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Laissa asetetaan näiden tavoitteiden kannalta tarpeellisia rajoitteita ja velvoitteita. Myös koiran omistajalle ja haltijalle on asetettu järjestyslaissa velvollisuuksia, muun muassa koirien kiinnipitoon liittyen, jotka liittyvät yleisen järjestyksen ja turvallisuuden edistämiseen. Järjestyslain rikkoja syyllistyy yleensä järjestysrikkomukseen.

Koirakuri

Koiran omistajan tai haltijan on huolehdittava siitä, ettei koira pääse vaarantamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tämän vuoksi koira on pidettävä taajama-alueella kytkettynä. Irrallaan juokseva koira voi häiritä ja aiheuttaa vaaraa muille ihmisille ja lemmikeille. Koira voi myös häiritä liikennettä esimerkiksi juoksemalla autotielle. Irrallaan oleva koira on myös vaaraksi itselleen juuri muuhun liikenteeseen liittyvien riskien vuoksi.

Taajama-alueella tarkoitetaan aluetta, joka on merkitty taajama-liikennemerkillä. Esimerkiksi kaupungin kadut, puistot ja yleiset alueet ovat osa taajamaa.

Koiraa ei myöskään saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle. Tällaisella kuntopolulla tai juoksuradalla irrallaan oleva koira voisi aiheuttaa häiriötä ja vaaraa muille liikkujille. Koiran kanssa lenkkeilevän tulee siis käyttää koiran talutushihnaa.

Poikkeuksia koiran kytkettynä pitämisvelvoitteeseen

Koiraa ei kuitenkaan tarvitse pitää taajama-alueella kytkettynä suljetulla pihalla, koirien harjoituspaikalla eikä koirien käyttöön erityisesti osoitetulla aidatulla jaloittelualueella. Omalla kotipihallaan koiran voi siis pitää kytkemättömänä, kunhan koira ei pääse omin toimin pois pihalta yleiselle alueelle. Koirien harjoituspaikkoja ovat esimerkiksi agilityradat. Koiran tulee kuitenkin aina olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

Koiran kytkettynä pitämisvelvoite ei kuitenkaan koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, kuten poliisikoiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

Rangaistusseuraamus

Poliisi valvoo järjestyslain noudattamista. Koiran kytkettynä pitämisvelvoitteen laiminlyövä koiran omistaja tai haltija syyllistyy järjestysrikkomukseen. Rangaistuksena on rikesakko, jonka suuruus on 40 euroa.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Koiran omistajan tai haltijan kannattaa perehtyä kuntansa koirien ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksiin
  • Myös muita lemmikkejä koskien on omistajalle ja haltijalle asetettu velvoitteita

Varoitukset

  • Koiran omistajan ja haltijan tulee tuntea koiriin liittyvät velvoitteet
  • Joihinkin paikkoihin koiraa ei saa viedä edes talutushihnaan kytkettynä

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]