- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Perusteeton etu pitää sisällään tilanteet, jossa edun saaja ei ole oikeutettu etuun eli hän toisin sanoen ei ole tehnyt mitään ansaitakseen etua. Perusteeton etu on lähtökohtaisesti palautettava. Palautusvaade voidaan lähtökohtaisesti kohdistaa edun saajaan riippumatta siitä, onko hän saanut edun toisen henkilön teon vai oman toimintansa seurauksena. Perusteettoman edun palautuksessa on ennen kaikkea kyse edun palauttamisesta sille, kenelle se kuuluu.
Seuraavien ehtojen on kuitenkin täytyttävä, jotta kyseeseen voisi tulla perusteettoman edun palautus: perusteettoman edun saaminen ja hyötyminen nimenomaan toisen kustannuksella. Esimerkkinä tilanteesta, joka täyttää edellytykset, mainittakoon vahingossa väärälle tilille tehty tilinsiirto. Edun vahingossa saanut ei ole ensinnäkään tehnyt mitään ansaitakseen suoritusta, joten etu on perusteeton, ja toisekseen on selvää, että edun saaja on hyötynyt taloudellisesti virheellisestä tilinsiirrosta, joten kyseessä on hyötyminen toisen kustannuksella. Poikkeuksena perusteettoman edun palautuksesta on tilanne, jossa vanhentunut velka maksetaan. Tällöin kyseessä ei katsota olevan perusteeton etu, joten ei ole perusteita vaatia suoritusta palautettavaksi. Perusteettoman edun saajalta voidaan vaatia korkoa ajalta ennen edun palauttamista.
- Perusteeton etu pitää sisällään tilanteet, jossa edunsaaja ei ole oikeutettu etuun.
- Perusteeton etu on lähtökohtaisesti palautettava.
- Perusteettoman edun palautuksessa on kyse edun palauttamisesta sille, kenelle se kuuluu.
- Seuraavien ehtojen on täytyttävä, jotta voi tulla kyseeseen perusteettoman edun palautus: perusteettoman edun saaminen ja hyötyminen toisen kustannuksella.
- Gratuitous advantage means a situation in which the person receiving the advantage is not entitled to it.
- A gratuitous advantage must be returned.
- Returning a gratuitous advantage is about returning the advantage to the person who it belongs to.
- The following conditions must be met so return of gratuitous advantage may come into question: receiving a gratuitous advantage and benefitting at another’s expense.
Mikä on perusteeton etu?
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.