Minilex - Lakipuhelin

Konkurssiasiamies ja jakoluettelo

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Konkurssiasiamies

Konkurssiasiamiehen tehtäviin kuuluu hyvän pesänhoitotavan edistäminen neuvoin ja ohjein. Konkurssiasiamies myös valvoo, että konkurssipesien pesänhoitajat toimivat lain ja hyvän pesänhoitotavan mukaan. Valvontaan kuuluu oikeus määrätä erityistarkastus konkurssipesän hallintoon ja toimintaan liittyen. Toisin sanoen konkurssiasiamiehen vastuulla on valvoa, ettei konkurssipesissä tapahdu laiminlyöntejä ja väärinkäytöksiä. Tarvittaessa konkurssiasiamies voi viedä asiaa eteenpäin mm. esitutkintaviranomaiselle tai syyttäjälle.

Konkurssiasiamies voi lisäksi hakea tuomioistuimelta määräystä konkurssin jatkamisesta julkisselvityksenä. Julkisselvitykseen ryhtyminen tosin edellyttää, että se on perusteltua pesän varojen vähäisyyden, velalliseen tai pesään kohdistuvan selvitystarpeen tai muun erityisen syyn vuoksi. Konkurssiasiamies määrää tällöin pesään julkisselvittäjän, jonka vastuulle uskotaan konkurssipesän selvittäminen. Konkurssiasiamies valvoo myös julkisselvittäjän toimintaa.

 

Jakoluettelo

Jakoluettelon laatiminen ei suoranaisesti kuulu konkurssiasiamiehen tehtäviin. Konkurssiasiamiehen keskeisemmät tehtävät on kerrottu edellä. Konkurssiasiamiehen rooli ja vaikutus näin ollen jakoluetteloon on epäsuora, sillä tämä tehtävä lain mukaan kuuluu pesänhoitajalle. Konkurssiasiamies tosin valvoo pesänhoitajia.

Pesänhoitajan on siis laadittava ehdotus, miten pesän varat jaetaan velkojien kesken, jollei ole ilmeistä, ettei konkurssipesän varoista kerry velkojille jako-osuutta. Jakoluetteloehdotukseen on merkittävä jako-osuuteen oikeuttavat saatavat ja niiden etuoikeus, konkurssissa valvotut tai pesänhoitajalle ilmoitetut panttisaatavat ja tiedot panttioikeudesta sekä tiedot kuittaukseen käytettävistä saatavista. Lisäksi on merkittävä tiedot siitä, miltä osin pesänhoitaja ei hyväksy velkojan ilmoittamaa saatavaa tai sen etuoikeutta ja riitautuksen perustelu, muut saatavia ja konkurssivalvontaa koskevat huomautukset.

Pesänhoitajan on laadittava jakoluetteloehdotus kahden kuukauden kuluessa valvontapäivästä tai, jos kysymys on laajasta konkurssipesästä, neljän kuukauden kuluessa valvontapäivästä. Tuomioistuin voi pesänhoitajan pyynnöstä erityisestä syystä pidentää tätä määräaikaa.

Pesänhoitajan on toimitettava jakoluetteloehdotus tai tieto sen valmistumisesta velalliselle sekä niille velkojille, jotka ovat sitä pyytäneet. Ilman pyyntöä jakoluetteloehdotus on toimitettava niille velkojille, joiden valvonnan pesänhoitaja on riitauttanut tai joiden valvonnasta pesänhoitaja esittää muun huomautuksen. Velkoja voi antaa lausuman pesänhoitajan jakoluetteloehdotuksesta siltä osin kuin se koskee velkojan saatavaa tai valvontaa. Lausuma on toimitettava pesänhoitajalle hänen asettamassaan määräajassa, joka ei saa olla pidempi kuin yksi kuukausi jakoluetteloehdotuksen valmistumispäivästä. Velkoja voi riitauttaa jakoluetteloehdotukseen merkityn toisen velkojan saatavan tai sen etuoikeuden. Jos jakoluetteloehdotuksen toimittamisen jälkeen tulee ilmi saatava, joka on jälkivalvonnan perusteella otettava ehdotuksessa huomioon, pesänhoitajan on oikaistava ehdotuksensa.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]