Minilex - Lakipuhelin

Kelpoisuus määräaikaiseen virkasuhteeseen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Millaisia ovat virkamiesten kelpoisuusvaatimukset?

Sekä kunnalliselle viranhaltijalle että valtion virkamiehelle on asetettu tiettyjä kelpoisuusvaatimuksia virkasuhteeseen otettaessa. Kelpoisuusvaatimukset voidaan jakaa yleisiin ja erityisiin kelpoisuusvaatimuksiin. Kelpoisuusvaatimukset voidaan jakaa myös muodollisiin vaatimuksiin ja sopivuuteen.

Yleiset kelpoisuusvaatimukset soveltuvat kaikkiin virkoihin ja virkasuhteisiin. Tällaisia yleisiä kelpoisuusehtoja ovat esimerkiksi ikävaatimus, kielitaitovaatimukset ja joissakin erikseen säädetyissä viroissa Suomen kansalaisuus. Virkaan nimitettävän on lähtökohtaisesti oltava vähintään 18-vuotias. Ikäraja voi olla myös korkeampi erityissäännöksen nojalla. Alaikäinen voidaan nimittää virkaan vain poikkeuksellisesti silloin kun sitä voidaan pitää viran asianmukaisen hoitamisen kannalta sopivana. Virkamiehelle voidaan asettaa myös tiettyjä kielitaitoedellytyksiä, jotta voitaisiin turvata kansalaisten kielelliset oikeudet saada palvelujaan suomeksi, ruotsiksi tai tietyissä tapauksissa saameksi.

Erityiset kelpoisuusehdot ovat tiettyyn virkaan liittyviä ja niistä on usein säädetty asetuksissa tai laissa erikseen. Viranomainen ei voi siis itse keksiä kelpoisuusvaatimuksia viranhakijoille. Erityisiä kelpoisuusehtoja voivat olla esimerkiksi vaatimus tietynlaisesta koulutuksesta tai ja perehtyneisyydestä. Myös määräaikaiseen virkasuhteeseen otettaessa hakijan tulee lähtökohtaisesti täyttää nämä vaaditut kelpoisuudet.

Muodollisilla kelpoisuusvaatimuksilla tarkoitetaan laissa säädettyjen ominaisuuksien täyttämistä. Sopivuus virkaan viittaa sen sijaan tosiasialliseen kykyyn suoriutua virkatehtävistä. Sopivuus on varsin väljä edellytys ja voi tarkoittaa esimerkiksi riittävää terveydentilaa viranhoitamista varten. Sopivuus viittaa hakijan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Esimerkiksi aiemmin annettu rikosoikeudellinen rangaistus voi olla osoitus sopimattomuudesta virkaan. Arvioitaessa sopivuutta virkaan voidaan hakea harkintaan tukea nimitysperusteina toimivista seikoista, kuten taidosta, kyvystä ja kansalaiskunnosta.

Milloin virkamies voidaan palkata määräaikaiseen virkasuhteeseen?

Kelpoisuusvaatimusten täyttävien hakijoiden löytäminen on silloin tällöin hankalaa. Ongelmia syntyy erityisesti etsittäessä virkamiehiä määräaikaisiin virkasuhteisiin. Määräaikaisia virkasuhteita käytetään yleensä tilanteissa, joissa määräaikaisuus johtuu viran luonteesta. Määräaikaisuus voi johtua esimerkiksi siitä että kyseessä on määräaikainen harjoittelu, sijaisuus tai muu määräaikainen järjestely.

Kunnan on tietyissä yksittäistapauksissa mahdollista ottaa määräaikaiseen virkasuhteeseen erityisiä kelpoisuusvaatimuksia täyttämätön henkilö joko yksittäistapauksessa toisin päättämällä tai tukeutuen tämän mahdollistavaan säännökseen. Valtion virassa asetuksissa säädetyistä erityisistä kelpoisuusehdoista on myös mahdollista poiketa, jos kyseessä ei ole tuomarin virka. Asetuksessa säädetyistä kelpoisuusvaatimuksesta poikkeaminen tosin edellyttää valtioneuvoston myöntämää erivapautta. Tämä erivapauden mahdollisuus koskee sekä määräaikaisia että vakituisia virkasuhteita. Kunnan mahdollisuus poiketa erityisistä kelpoisuusvaatimuksista koskee ainoastaan määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavaa.

Voidaanko kelpoisuusvaatimuksia täyttämätön hakija palkata?

Määräaikaisissa virkasuhteissa edellytetään lähtökohtaisesti ilmoituksessa vaadittujen erityisten ja yleisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi nimitysperusteiden täyttymistä. Joskus voi kuitenkin olla niin, että virkasuhteeseen ei löydetä pätevää henkilöä, jolloin virkasuhteeseen otetaan niin sanotusti epäpätevä henkilö.

 

 

 

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Määräaikaisessa virkasuhteessa olevia henkilöitä koskevat lähtökohtaisesti samat kelpoisuusvaatimukset kuin vakituisissa virkasuhteissa olevia henkilöitä, mutta tietyissä yksittäistapauksissa on kelpoisuusvaatimuksista mahdollista poiketa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]