Minilex - Lakipuhelin

Järjestyslaki ja virtsaaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Järjestyslain tarkoituksena on edistää yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Laissa kielletään näitä vaarantava toiminta ja asetetaan rajoitteita ihmisten vapaudelle. Järjestyslaissa on säännös myös virtsaamisesta. Virtsaaminen yleisellä paikalla siten, että siitä aiheutuu häiriötä yleiselle järjestykselle tai vaaraa terveydelle, on kielletty.

Virtsaaminen on kiellettyä yleisellä paikalla

Virtsaaminen on siis kielletty edellä mainituin tavoin. Kaikki virtsaaminen ei kuitenkaan ole kiellettyä, vaan kielto koskee yleistä järjestystä häiritsevää tai terveyttä vaarantavaa virtsaamista. Milloin tämä kynnys sitten ylittyy?

Virtsa ja uloste yleisillä paikoilla, erityisesti suljetuissa sisätiloissa, kuten porraskäytävissä, ovat terveysriski ja vaarantavat siten terveyttä. Hajuhaitat voivat rajoittaa jonkin tilan, kuten liikenneaseman, varsinaista käyttöä, jolloin syntyy myös häiriötä yleiselle järjestykselle. Sen sijaan satunnainen virtsaaminen jalkakäytävän vieressä olevalle nurmikolle ei välttämättä aina ole yleistä järjestystä häiritsevää. Tilanne on eri, jos virtsaajia on useampi. Virtsaaminen aiheuttaa yleensä häiriötä yleiselle järjestykselle silloin, kun se tapahtuu sopimattomassa paikassa, kuten esimerkiksi jalkakäytävällä tai kadulla.

Mikä on yleinen paikka?

Virtsaaminen on kiellettyä yleisellä paikalla. Yleisellä paikalla tarkoitetaan tietä, katua, toria, puistoa, uimarantaa, urheilukenttää, vesialuetta, hautausmaata tai muuta vastaavaa aluetta, joka on yleisön käytettävissä. Yleisiä paikkoja ovat myös rakennukset, joukkoliikenteen kulkuneuvot ja muut vastaavat paikat, kuten virastot, toimistot, liikenneasemat, kauppakeskukset, liikehuoneistot ja ravintolat, joka on yleisön käytettävissä joko jonkin tilaisuuden aikana tai muutoin.

Yleisen paikan käsite on siten hyvin laaja. Se, aiheuttaako virtsaaminen tällaisella paikalla häiriötä yleiselle järjestykselle tai vaaraa terveydelle, on tapauskohtaista. Esimerkiksi kauppakeskuksissa tapahtuva virtsaaminen lienee lähtökohtaisesti yleistä järjestystä häiritsevää ja terveyttä vaarantavaa.

Rangaistusseuraamus

Virtsaamiskieltoa rikkova syyllistyy järjestysrikkomukseen. Poliisi valvoo järjestyslain noudattamista, ja voi määrätä lain rikkojalle rikesakon. Sakon suuruus on 40 euroa.

Vinkit

  • Järjestyslain virtsaamista koskevat säännökset koskevat myös ulostamista
  • Järjestyslaki kieltää yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavan toiminnan

Varoitukset

  • Järjestyslain rajoitukset on syytä tuntea, sillä tietämättömyys kielloista ei poista rangaistusvastuuta
  • Virtsaamisella voi syyllistyä myös vakavampaan tekoon

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa