Minilex - Lakipuhelin

Avoimen yhtiön yhtiösopimuksen muuttaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoin yhtiö on yhtiömuoto, jossa kaksi tai useampi harjoittaa yhtiösopimuksen perusteella yhdessä elinkeinotoimintaa yhteisen taloudellisen tarkoituksen saavuttamiseksi. Avoin yhtiö syntyy rekisteröimisellä Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ylläpitämään kaupparekisteriin. Rekisteröintiä varten tehtävän perusilmoituksen liitteeksi on liitettävä avoimen yhtiön yhtiömiesten tekemä alkuperäinen yhtiösopimus. Yhtiösopimuksessa tulee sopia tietyistä lakisääteisesti pakollisista seikoista, minkä lisäksi siinä voidaan sopia myös muista asioista.

Pääsääntönä kaikkien yhtiömiesten suostumus

Avoimen yhtiön yhtiösopimusta on mahdollista muuttaa milloin tahansa yhtiön toiminnan aikana. Yhtiösopimusta tulee käytännössä muuttaa esimerkiksi silloin, jos halutaan muuttaa yhtiön kotipaikkaa, toimialaa tai yhtiömiehiä.  Sopimuksen muuttaminen edellyttää kuitenkin pääsääntöisesti kaikkien yhtiömiesten suostumusta. Enemmistöpäätös ei lähtökohtaisesti oikeuta yhtiösopimuksen muuttamiseen, ellei yksimielisyyden vaatimuksesta ole sovittu yhtiösopimuksessa toisin.

Vapaamuotoisuus, mutta kirjallisuus suositeltavaa

Avoimen yhtiön yhtiösopimuksen muuttaminen on vapaamuotoista. Tämä tarkoittaa sitä, että yhtiösopimusta ei ole välttämätöntä muuttaa samassa muodossa kuin missä alkuperäinen sopimus on tehty, vaan esimerkiksi kirjallisen yhtiösopimuksen muuttaminen suullisesti on yhtälailla mahdollista. Yhtiösopimus voi muuttua myös sillä tavoin, että yhtiömiehet sanattomasti hyväksyvät edeltävästä poikkeavan käytännön, jonka näin katsotaan muuttaneen yhtiösopimusta. Yhtiösopimuksen muuttaminen on kuitenkin suositeltavaa tehdä kirjallisesti, sillä kirjallisella yhtiösopimuksella on enemmän todistusvoimaa mahdollisessa erimielisyystilanteessa. Myös muutosilmoitukseen vaaditaan kirjallinen muutossopimus.

Kohtuullisuus

Mikäli yhtiösopimuksessa on mahdollistettu yhtiösopimuksen muuttaminen ilman yhtiömiesten yksimielistä suostumusta, uusi sopimus voi johtaa jonkun yhtiömiehen kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Tämä voi aiheuttaa tarpeen sovitella muutettua sopimusta. Yhtiösopimusta muutettaessa onkin syytä pitää mielessä se, että muutos toteutetaan niin, ettei se johda kohtuuttomuuteen.

Muutosilmoitus kaupparekisteriin

Yhtiösopimuksen muuttamisesta on ilmoitettava viivytyksettä ja kirjallisesti kaupparekisteriin. Ilmoitukseen tulee liittää allekirjoitettu ja alkuperäinen muutossopimus sekä muu mahdollinen tarpeellinen selvitys muutoksesta. Mikäli yhtiösopimuksen muutoksesta on sovittu suullisesti, tulee muutos saattaa sen rekisteröimistä varten kirjalliseen muotoon. Muuttaminen astuu voimaan välittömästi muutosilmoituksen tekemisen jälkeen.

Miksi muutosilmoitus on tehtävä?

Yhtiösopimuksen muutosilmoitus on tehtävä erityisesti siksi, että kaupparekisteritietoja käytetään usein yhtiöiden taustatietojen ja edustajien tarkastamiseen. Muutosilmoituksen tekemisellä varmistetaan se, että keskeiset yhtiötä koskevat tiedot pysyvät ajantasaisina. Muutosilmoitus on syytä tehdä myös siksi, että ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä saattaa seurata sakkorangaistus.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]