Minilex - Lakipuhelin

Avioero ja tekemättä jäänyt ositus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aviopuolisoilla on mahdollisuus hakemuksella hakea avioeroa. Molemmilla puolisoilla on oikeus vaatia avioeron tultua vireille tai avioliiton purkauduttua omaisuuden ositusta. Avioerossa omaisuuden ositus olisi hyvä toimittaa mahdollisimman varhain ositusperusteen synnyttyä, vaikka osituksen suorittaminen ei ole pakollista. Osituksen suorittamiselle ei ole varsinaista määräaikaa, mutta viivyttäminen voi vaikuttaa muun muassa omaisuuden määrään tai vaikeuttaa perinnönjakoa.

Osituksessa osapuolten omaisuus jaetaan lähtökohtaisesti avio-oikeuden mukaisesti tasan osapuolten kesken. Mikäli osapuolet ovat sopineet avio-oikeuden rajaamisesta avioehtosopimuksella, omaisuus jaetaan avioehdon mukaisesti. Avioehtosopimuksella voidaan poissulkea avio-oikeus kokonaan, ja tällöin omaisuuden osituksen sijaan toimitetaan omaisuuden erottelu. Omaisuuden jakaminen määräytyy lähtökohtaisesti nimiperiaatteen mukaisesti, ja yhteinen omaisuus jaetaan puolisoiden kesken tasan.

Ositus edellyttää ositussopimuksen laatimista, ja siksi ositussopimuksen tekeminen olisi hyvä tehdä ajoissa. Tilanteessa, jossa toinen osapuoli ei vapaaehtoisesti suostu toimimaan ositussopimuksessa sovittujen sääntöjen mukaisesti, osituksen pakkotäytäntöönpanoa ei voi hakea ennen osituksen toimittamista.

Joutuisa toimittaminen tukee molempien puolisoiden intressejä. Mahdollisimman nopealla osittamisella vältytään ylimääräisiltä ongelmilta omaisuuden arvon muutoksiin liittyen, sillä osituksessa omaisuuden arvo määrittyy ositushetken eikä ositusperusteen syntymisen mukaan. Siten omaisuuden arvo on saattanut muuttua ositusperusteen syntyhetken jälkeen. Osituksen toimittaminen myöhemmin voi vaikuttaa omaisuuden arvoon suuresti: esimerkiksi puolison vuokra-asunnosta saamat vuokratulot ositusperusteen ja ositussopimuksen välisenä aikana kuuluvat ositettavaan varallisuuteen.

Yksi konkreettinen ongelma osituksen tekemättömyydestä voi muodostua perinnönjaon yhteydessä. Vainajan ja hänen entisen aviopuolisonsa osittamatta jäänyt omaisuus vaikeuttaa kuolinpesään kuuluvan omaisuuden määrittelemistä. Siksi onkin ensimmäiseksi määriteltävä, mikä omaisuus kuuluu avio-oikeuden nojalla vainajan entiselle puolisolle.

Ositusvaateelle ei ole määräaikaa eikä osituksen tekeminen ole pakollista. Jos ositusta ei ole tehty, voi toinen osapuolista vaatia osituksen tekemistä monienkin vuosien jälkeen. On kuitenkin mahdollista, ettei täysin tehokas osittaminen onnistu enää vuosien tai vuosikymmenien jälkeen. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]