Minilex - Lakipuhelin

Ammattitauti - KKO:2010:70

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Tapaturmakorvaus
    Ammattitauti

Yrittäjä A oli tehnyt metallimuottien hionta- ja kiillotustyötä yli 20 vuotta.  Työ oli molemmilla käsillä yhtä aikaa tehtävää ja tarkkuuttaa vaativaa.  Työ sisälsi molempien käsien puristus-, pihti- ja pinsettiotteita sekä koneista aiheutunutta tärinää.  A:lla oli todettu rannekanavaoireyhtymä.  Vakuutusyhtiö epäsi tapaturmavakuutuslain mukaisen korvauksen, sillä A:lla todetun rannekanavaoireyhtymän ei katsottu aiheutuneen ammattitautilain edellyttämällä tavalla A:n työstä.  Työliikkeiden ja rannekanavaoireyhtymän välillä ei ollut riittävää syy-seuraussuhdetta, vaan kyseessä oli rakenteellisten ja sisäsyntyisten tekijöiden aiheuttama sairaus.  Tapaturma-asioiden lautakunta antoi asiassa vastaavan päätöksen kuin vakuutusyhtiö.  Vakuutusoikeus ei muuttanut päätöstä.

Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, onko A:n työ laissa edellytetyin tavoin ennen oireiden ilmaantumista sisältänyt pitkäaikaisesti ranteen keskiasennosta poikkeavia ja rannetta kuormittavia liikkeitä, joita voidaan pitää rannekanavaoireyhtymän aiheuttaneena syynä.  Korkeimman oikeuden arvion mukaan A:n työ kiillottaja-yrittäjänä on sisältänyt molempien ranteiden keskiasennosta poikkeavia liikkeitä.  Näissä liikkeissä ranne on ollut toistuvasti taipuneena käden keskilinjasta.  Työssä käytetyt laitteet ovat aiheuttaneet käsille tärinää ja vaatinut puristusvoiman käyttöä.  A on tehnyt tätä työtä 20 vuotta.  Korkein oikeus toteaa, että A:n työn voidaan katsoa sisältäneen ennen oireiden ilmaantumista pitkäaikaisesti molempia ranteita kuormittavia työliikkeitä.  Huomioon tulee myös ottaa se, että lääketieteellisen selvityksen mukaan A:lla ei ole työn lisäksi muuta rannekanavaoireyhtymälle altistavaa tekijää.  Korkein oikeus katsoo, että A:n rannekanavaoireyhtymä on ammattitautilain nojalla korvattava ammattitautina.  Vakuutusoikeuden päätös kumotaan ja vakuutusyhtiö määrätään suorittamaan A:lle lainmukainen korvaus molemminpuolisen rannekanavaoireyhtymän johdosta.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

 


 

Selaa lakitietoa