Minilex - Lakipuhelin

Palvelut, joissa arvonlisäverokanta on 10 %


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Arvonlisäveroa maksetaan kolmen eri verokannan mukaisesti. Yleisin verokanta on 24 prosenttia - muita verokantoja käytetään vain, jos laissa erikseen mainitaan.

Palveluiden myynnistä sekä tavaroiden myynnistä, yhteisöhankinnasta, siirrosta varastointimenettelystä ja maahantuonnista voi olla myös 10 prosenttia veron perusteesta. Tällaisia ovat ensinnäkin henkilökuljetus, majoitustilan tai käyntisataman käyttöoikeuden luovuttaminen sekä palvelu, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen.

Arvonlisäverokanta on 10 prosenttia myös silloin, kun on kyseessä teatteriesitysten, sirkusesitysten, musiikkiesitysten ja tanssiesitysten, sekä elokuvanäytösten, näyttelyjen, urheilutapahtumien, huvipuistojen, eläintarhojen, museoiden sekä muiden vastaavien kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien ja laitosten pääsymaksut.

Samaa verokantaa käytetään myös lääkkeisiin, kirjoihin, taide-esineisiin silloin kun myyjänä on tekijä tai hänen oikeudenomistajansa, parturi- ja kampaamopalveluihin, pieniin polkupyöriin, kenkiin, nahkatavaroihin, vaatteisiin ja liinavaatteisiin kohdistuviin korjauspalveluihin sekä tekijänoikeuteen liittyviin korvauksiin.

Kirjana ei lain mukaan pidetä muita kuin painettuina tai siihen verrattavalla tavalla valmistettuja julkaisuja. Kirjoina ei pidetä myöskään kausijulkaisua eikä julkaisua, joka sisältää pääasiallisesti mainoksia. Niihin ei siis 10 prosentin verokantaa käytetä.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »