Minilex - Lakipuhelin

Kansainvälinen kauppa: Henkilökohtainen veroton maahantuonti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yhteisön ulkopuolelta Suomeen saapuva matkustaja saa tuoda henkilökohtaisissa matkatavaroissaan tiettyjä tuotteita ilman, että niistä on maksettava arvonlisäveroa. Tavaroita voi kuitenkin tuoda enintään laissa määrätyn enimmäismäärän verran.

Verottomuuden edellytyksenä on, ettei tuonti ole luonteeltaan kaupallista. Tällä tarkoitetaan ensinnäkin sitä, että tuonti on satunnaista. Toisekseen epäkaupalliseen tuontiin sisältyy ainoastaan matkustajan henkilökohtaiseen tai perheen käyttöön taikka lahjaksi tarkoitettuja tavaroita. Lisäksi tavaroiden luonne ja määrä ovat sellaisia, ettei niitä voida pitää kaupallisiin tarkoituksiin tuotavina tavaroina.

Henkilökohtaisia matkatavaroita ovat ne matkatavarat, jotka matkustaja pystyy esittämään tulliviranomaiselle Suomeen saapuessaan. Henkilökohtaisina pidetään myös matkatavaroita, jotka matkustaja voi esittää tulliviranomaiselle vasta myöhemmin, jos matkustaja esittää selvityksen siitä, että kuljetuksesta vastaava yritys oli matkustajan lähtöhetkellä rekisteröinyt nämä tavarat mukana seuraaviksi matkatavaroiksi.

Muun muassa tupakka- ja alkoholituotteiden osalta on määrätty hyvinkin tarkasti minkä verran määrättyä tuotteita saa verottomasti tuoda maahan. Enimmäismäärät on hyvä selvittää jo etukäteen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]