Minilex - Lakipuhelin

Mikä on arvonlisäveron peruste?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Verolainsäädännössä puhutaan arvonlisäveron perusteesta. Veron perusteella tarkoitetaan sitä vastiketta eli osuutta myyntihinnasta, jolle arvonlisävero lasketaan, ja joka ei vielä sisällä veroa. Vastikkeella tarkoitetaan myyjän ja ostajan väliseen sopimukseen perustuvaa hintaa, joka sisältää kaikki hinnanlisät. Tavaran maahantuonnista suoritettavan veron peruste on lain mukainen tullausarvo, ellei laissa toisin määrätä.

Siinä tapauksessa että suoritettava vastike ilman veron osuutta on huomattavasti käypää markkina-arvoa alempi, pidetään veron perusteena käypää markkina-arvoa. Tämä edellyttää kuitenkin sitä että alempi vastike on aiheutunut myyjän ja ostajan välisestä etuyhteydestä ja ostajalla ei ole oikeutta vähentää hankintaan sisältyvää veroa täysimääräisesti. Käypää markkina-arvoa ei kuitenkaan käytetä, jos myyjän ei olisi suoritettava arvonlisäveroa kyseisen tavaran tai palvelun vastikkeettomasta luovuttamisesta omaan käyttöön ottamisen perusteella.

Käyvällä markkina-arvolla tarkoitetaan määrää, jonka ostajan olisi maksettava vapaan kilpailun vallitessa riippumattomalle myyjälle tavaran tai palvelun saadakseen.

Myyjän ja ostajan välillä on etuyhteys, jos ostajana oleva yksityishenkilö kuuluu myyjän lähipiiriin, eli on myyjän perheenjäsen tai sukulainen. Etuyhteys syntyy myös jos ostaja omistaa osan myyjän pääomasta, tai ostaja kuuluu omistajan lähipiiriin.

Kolmannekseen etuyhteys syntyy, jos ostaja kuuluu myyjän henkilökuntaan, osallistuu myyjän johtoon tai valvontaan taikka ostaja kuuluu johdon tai valvonnan lähipiiriin. Etuyhteys on olemassa vielä siinä tapauksessa, että  ostajana oleva elinkeinonharjoittaja on muussa etuyhteydessä myyjään, tai ostaja ja myyjä ovat muutoin läheiseen henkilökohtaiseen suhteeseen taikka johto-, omistus-, jäsenyys-, rahoitus- tai oikeussuhteeseen perustuvassa läheisessä yhteydessä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]