Minilex - Lakipuhelin

Miten on sallittua hinata toista autoa?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Välillä voi eteen sattua tilanne, jolloin on pakko hinata toista ajoneuvoa. Toisen ajoneuvon hinaaminen voi tapahtua käyttäen apuna normaaleina keinoina köyttä tai tankoa, taikka sitten erityisissä tapauksissa puomia tai apuvaunua. Hinauksessa on aina oltava varovainen ja molempien ajoneuvojen kuljettajien tulee tietää ja osata tehtävänsä. Sekä hinaajalla että hinattavan ajoneuvon kuljettajalla tulee olla ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttava ajokortti.

Mikäli ajoneuvoa ei voi tai sitä ei saa kuljettaa sen omalla voimakoneella, käytetään tavallisesti hinauksessa apuna köyttä tai tankoa. Tämä on hinaustilanteista yleisin. Tällaisessa hinaustilanteessa ajoneuvojen välin tulee olla vähintään kolme metriä, mutta se ei saa ylittää kuutta metriä. Köyden tai tangon keskiosaan on lisäksi kiinnitettävä hinauksesta varoittava lippu, joka auttaa muita tienkäyttäjiä havaitsemaan hinauksen.

Ajoneuvoa, jonka jarrut ovat epäkunnossa, ei saa hinata käyttäen köyttä. Tällaisen ajoneuvon saa hinata vain käyttäen hinausapuna tankoa, puomia tai apuvaunua. Ajoneuvoa, jonka ohjaus on epäkunnossa, saadaan hinata vain ja ainoastaan apuvaunun avulla tai siten, että se on hinauspuomin varaan nostettuna.

Kahden ajoneuvon samanaikainen hinaaminen samalla vetävällä ajoneuvolla on lain mukaan kielletty. Tulee myös huomata, ettei hinattavana oleva ajoneuvo ilman pakottavaa syytä saa olla hinaavaa ajoneuvoa painavampi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]