Minilex - Lakipuhelin

Massavelat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Massaveloilla tarkoitetaan yleisesti ottaen velkoja, jotka ovat syntyneet velallisen konkurssiin asettamisen jälkeen. Massavelat erottaa valvottavista konkurssisaatavista niiden oikeusperusteen syntymisajankohta, sillä konkurssisaatavan perustava sitoumus tai muu oikeusperuste, esimerkiksi sopimus on tehty massaveloista poiketen ennen konkurssin alkamista. Konkurssilain mukaan konkurssipesä vastaa massavelasta eli velasta, joka johtuu konkurssimenettelystä, perustuu konkurssipesän tekemään sopimukseen tai sitoumukseen sekä velasta, josta konkurssipesä on lain mukaan vastuussa. Massavelka on näin ollen konkurssipesän velkaa, joista itse konkurssivelallinen vastaa vain konkurssipesään kuuluvalla omaisuudellaan. 

Konkurssipesällä on oikeus jatkaa velallisen konkurssin alkaessa voimassa olleita sopimuksia, jolloin se vastaa massavelkaisesti konkurssin alkamisen jälkeen syntyvistä sopimusvelvoitteista. Konkurssi ei vaikuta massavelkojen erääntymiseen, vaan ne on maksettava konkurssipesän varoista sitä mukaan kun ne erääntyvät. Konkurssi ei estä massavelkojen perimistä ulosottoteitse. Tyypillisiä massavelkoja ovat esimerkiksi oikeudenkäyntikulut ja pesänhoitajan palkkio.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]