Minilex - Lakipuhelin

Kirkolliskokous kirkon päättävänä elimenä


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Kirkolliskokous on evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin. Kirkolliskokouksella on 109 jäsentä. Kirkolliskokouksen kokoonpanoon kuuluvat hiippakuntien piispat, kenttäpiispa, 96 valittua edustajaa, yksi saamelaiskäräjien edustaja sekä valtioneuvoston edustaja. Yhdeksästäkymmenestäkuudesta valitusta edustajasta 32 ovat pappeja ja loput 64 ovat maallikoita. Kirkolliskokouksen toimikausi kestää neljä vuotta, minkä jälkeen valitaan uudet edustajat kirkolliskokoukseen. Kirkolliskokouksen kaikkien edustajien tulee olla kirkon jäseniä. Kirkolliskokous kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Arkkipiispa toimii kirkolliskokouksessa puheenjohtajana.

Kirkolliskokouksen tehtäväpiiriin kuuluvat kirkon lainsäädäntöön, hallintoon ja talouteen liittyvät asiat. Kirkolliskokous tekee ehdotukset kirkkolain sisällöstä, muuttamisesta ja kumoamisesta. Kirkolliskokous hyväksyy kirkon vaalijärjestyksen ja kirkkojärjestyksen. Lisäksi kirkolliskokous antaa lausuntoja ja tekee ehdotuksia valtioneuvostolle erilaisista kirkkoon liittyvistä asioista. Nämä asiat voivat koskea esimerkiksi avioliittoa tai uskonnonopetusta. Kirkolliskokouksen tehtävänä on vahvistaa kirkon keskusrahaston talousarvio.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »