Minilex - Lakipuhelin

Minkä seurakunnan jäsen sinä olet?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kirkon jäsenet kuuluvat seurakuntiin, joilla kullakin on määrätty alueensa. Seurakuntajaon tulee noudattaa kuntajakoa siten, että kukin kunta on kokonaisuudessaan saman seurakunnan tai saman seurakuntayhtymän alueella. Kielellisellä perusteella voi samalla alueella olla useampia seurakuntia.

Kirkon jäsen on sen seurakunnan jäsen, jonka alueella hänellä on kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka. Lähtökohtaisesti henkilö on siis kotikuntansa seurakunnan jäsen. Kirkkohallitus voi kuitenkin antaa määräyksiä siitä, milloin henkilö voi olla kotikuntansa alueella olevan muun seurakunnan jäsen. Lupa voidaan myöntää lähinnä kielellisellä perusteella. Seurakunnassa voi olla myös poissaoleviksi merkittyjä jäseniä. Seurakunnan väkiluku on läsnäoleviksi merkittyjen jäsenten lukumäärä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]