Minilex - Lakipuhelin

Jokamiehenoikeudet kuuluvat kaikille


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaiselle kuuluvia oikeuksia käyttää luontoa toisen omistamalla maalla. Jokamiehenoikeuksien käyttämiseen ei tarvita maanomistajan lupaa ja oikeudet kuuluvat jokaiselle Suomessa oleskelevalle kansalaisuudesta huolimatta. Ainoa rajoitus oikeuksien käyttämiseen on, ettei niiden käytöstä saa aiheutua haittaa maanomistajalle.

Jokamiehenoikeuksiin kuuluvat esimerkiksi oikeus onkia, uida ja veneillä vesistöissä. Myös marjojen ja sienien poimiminen on sallittua maanomistuksesta huolimatta. Toisen omistamalla maalla voi myös liikkua kävellen, hiihtäen tai pyörällä suhteellisen vapaasti. Myös tilapäinen yöpyminen tällaisilla alueilla asuinalueen ulkopuolella esimerkiksi teltassa on sallittua.

Jokamiehenoikeuksia käytettäessä on noudatettava muita lakeja ja sääntöjä liittyen esimerkiksi roskaamiseen, yleiseen järjestykseen ja luonnonsuojeluun. Siten, vaikka toisen omistamalla maalla liikkuminen onkin pääasiallisesti sallittua, ei tällainen oikeus koske toisen piha-aluetta.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »