Minilex - Lakipuhelin

Äänienemmistövaatimukset osuuskunnan päätöksenteossa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osuuksien lukumäärän vähentämistä, taikka osuusmaksuista osuuskunnalle maksetun määrän alentamista koskevaan kokouksen päätökseen ja hallitukselle annettavaan valtuutukseen sovelletaan kaksi kolmasosaa äänienemmistövaatimusta. Mikäli päätöksellä tai valtuutuksella rajoitetaan tai muutetaan jäsenen oikeutta asiassa, jossa on muutoin säädetty korkeampi äänienemmistövaatimus, sovelletaan päätökseen ja valtuutukseen vastaavaa äänienemmistövaatimusta.

Sulautuvan osuuskunnan kokouksen päätös sulautumisesta on pätevä, mikäli sitä kannattavat jäsenet, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Sama soveltuu osuuskunnan kokouksen päätökseen osuuskunnan jakautumisesta, osuuskunnan muuttamisesta osakeyhtiöksi, osuuskunnan asettamisesta vapaaehtoiseen selvitystilaan, päätökseen selvitystilan lopettamisesta sekä päätökseen selvitystilaan määräämistä tai rekisteristä poistamista koskevan hakemuksen tekemisestä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa