Minilex - Lakipuhelin

Osuuskunnan jäsenen ylimääräinen eroamisoikeus sekä palautusoikeus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osuuskunnan säännöissä määrätyn eroamisoikeuden rajoituksen, sekä osuusmaksun palautuksen lykkäyksen estämättä on osuuskunnan jäsenellä oikeus erota osuuskunnasta ja saada osuusmaksunsa palautus haltuunsa välittömästi, nk. ylimääräinen eroamis- ja palautusoikeus, mikäli hän ei ole kannattanut päätöstä joka koskee:

Osuuskunnan tarkoituksen tai toimialan olennaista muuttamista tai toiminnan jatkamista yli säännöissä määrätyn ajan; taikka, jäsenten äänimäärän muuttamista; taikka, osuuskunnan johdon, tilintarkastajien tai edustajiston valinnan vaalitavan tai vaalipiirien muuttamista tai jäsenten päätösvallan siirtämistä edustajistolle; taikka, jo jäsenenä olevan eroamisoikeuden rajoittamista; taikka, jo annettujen osuuksien vähentämis- tai siirto-oikeuden rajoittamista taikka osuusmaksun palautuksen lykkäämistä; taikka, jo jäsenenä olevan tai jo annetun osuuden osalta ylijäämää, osuusmaksun palautusta tai osuuskunnan säästöä koskevan oikeuden rajoittamista muulla kuin edellä tarkoitetulla tavalla tai ylijäämän tai säästön jakoperusteiden muuttamista muulla tavalla; taikka, jo jäsenenä olevan maksuvelvollisuuden lisäämistä maksullisella osuusmaksun korotuksella tai muulla tavalla taikka uusien osuuksien antamista sekakorotuksena; taikka, osuusmaksun tai siitä suoritetun määrän alentamista tai osuuksien lukumäärän vähentämistä; taikka, osuuskunnan sulautumista, jakautumista tai muuttamista osakeyhtiöksi tai osuuskunnan asettamista selvitystilaan, selvitystilan lopettamista tai osuuskunnan poistamista rekisteristä.

Edellä olevaa ei sovelleta sulautumista koskevaan vastaanottavan osuuskunnan kokouksen päätökseen eikä päätökseen joka koskee selvitystilaan asettamista tai rekisteripoistoa.

Ylimääräisen eroamis- ja palautusoikeuden edellytyksenä on lisäksi se, että jäsen eroaa osuuskunnasta tai jäsenen jäsenyys muuten päättyy 30 päivän kuluessa kyseisestä osuuskunnan kokouksen päätöksestä, taikka mikäli jäsenyys on päättynyt jo aiemmin, jäsen eroaa sen tilikauden aikana, jonka kuluessa päätös tehdään.

Mikäli sääntöjen muutos koskee jäsenen maksuvelvollisuuden lisäämistä, vapautuu eronnut jäsen samalla kyseiseen muutokseen perustuvasta maksuvelvollisuudesta.

Osuuskunnan säännöissä on mahdollista määrätä ylimääräisen eroamis- ja palautusoikeuden rajoituksesta taikka sen poistamisesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]