Minilex - Lakipuhelin

Osuuskunnan varsinainen kokous

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osuuskunnan varsinainen kokous tulee pitää kuuden kuukauden kuluessa osuuskunnan tilikauden päättymisestä, ellei osuuskunnan säännöissä määrätä aikaisemmasta ajankohdasta.

Osuuskunnan varsinaisessa kokouksessa tulee esittää:

Osuuskunnan tilinpäätös; tilintarkastuskertomus, mikäli osuuskunnalla on tilintarkastaja; sekä hallintoneuvoston lausunto tilinpäätöksestä, mikäli osuuskunnalla on hallintoneuvosto.

Osuuskunnan varsinaisessa kokouksessa tulee päättää:

Osuuskunnan tuloslaskelman ja taseen sekä emo-osuuskunnassa myös konsernituloslaskelman ja konsernitaseen vahvistamisesta; niistä toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen ja emo-osuuskunnassa konsernitaseen mukainen ylijäämä tai tappio antaa aihetta; vastuuvapauden myöntämisestä osuuskunnan hallituksen jäsenille, hallintoneuvoston jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta; sekä muista asioista, jotka lain tai osuuskunnan sääntöjen mukaan kuuluvat varsinaiselle kokoukselle.

Osuuskunnan kokouksessa tulee lisäksi valita hallituksen jäsenet ja tarvittaessa tilintarkastajat, mikäli heitä ei ole sääntöjen mukaan valittava toisessa varsinaisessa kokouksessa tai asetettava muussa järjestyksessä.

Osuuskunnalla on mahdollista olla useita varsinaisia kokouksia, jolloin säännöissä tulee määrätä mitkä asiat kussakin kokouksessa käsitellään. Osuuskunnan tuloslaskelman ja taseen sekä emo-osuuskunnassa myös konsernituloslaskelman ja konsernitaseen vahvistamisesta; niistä toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen ja emo-osuuskunnassa konsernitaseen mukainen ylijäämä tai tappio antaa aihetta; sekä vastuuvapauden myöntämisestä osuuskunnan hallituksen jäsenille, hallintoneuvoston jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta tulee kuitenkin päättää kokouksessa, joka pidetään kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Osuuskunnan ylimääräinen osuuskunnan kokous on pidettävä, mikäli osuuskunnan hallitus tai hallintoneuvosto katsoo tähän olevan aihetta taikka mikäli osuuskunnan tilintarkastaja tai jäsenet, jotka edustavat vähintään kymmenesosaa tai säännöissä määrättyä pienempää osaa jäsenten koko äänimäärästä, vaativat sitä kirjallisesti ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Kokouskutsu osuuskunnan ylimääräiseen kokoukseen tulee toimittaa 14 päivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]