» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Asiassa KKO:2015:48 oli kyse siitä, että kaupungin palveluksessa 12 peräkkäisen määräaikaisen työsopimukseksi nimettyjen sopimusten perusteella palomiehenä toiminut A vaati vahvistetavaksi että hänen työsuhdettaan tuli pitää toistaiseksi voimassaolevana 1.4.2006 lukien ja että kaupunki velvoitetaan suorittamaan hänelle maksamattomia palkkasaatavia, ylityökorvauksia ja ilta-, yö- ja sunnuntailisiä.
Kaupunki puolestaan vaati, että kanne jätetään tutkimatta, sillä A:n palvelussuhteet olivat olleet virkasuhteita eikä asian tutkiminen siis kuulunut käräjäoikeuden toimivaltaan. Toissijaisesti se vaati, että vaatimukset hylätään perusteettomina.
Käräjäoikeus katsoi A:n olleen työsuhteessa ja velvoitti kaupungin maksamaan A:lle varallaoloon perustuvia maksamattomia palkkasaatavia, ylityökorvauksia ja ilta-, yö- ja sunnuntailisiä, mutta hylkäsi vaatimukset muilta osin. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.
Kaupungille myönnettiin valituslupa korkeimmasta oikeudesta ja siellä kysymyksen katsottiin koskevan ensinkin sitä, oliko A:n palvelussuhde ollut työ- vai virkasuhde. Toiseksi, jos palvelussuhteen katsotaan olleen työsuhde, kysymys on myös siitä, onko varallaoloaika luettava työajaksi ja onko A:lla oikeus vaatimiinsa palkkasaataviin.
Korkein oikeus tutki pelastuslakiin ja kuntalakiin nojaten palomiehen palvelussuhteen laatua ja järjestämistä. Korkein oikeus tuli kuitenkin tulokseen, että koska virkasuhteesta vaaditaan aina viranomaisen päätös jollaisia ei nyt ollut tehty ja koska molemmat osapuolet olivat palvelussuhteesta sovittaessa toimineet kuten työsopimusta tehtäessä, on katsottava, että A:n palvelussuhde kaupunkiin on ollut työsuhde. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat sen vuoksi olleet toimivaltaisia käsittelemään A:n kanteen.
Sitä oliko A:n varallaoloaikaa pidettävä työaikana korkein oikeus taas arvioi muun muassa työaikalainsäädännön ja Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen, työneuvoston lausunnon sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ja työtuomioistuimen oikeuskäytännön valossa. Korkein oikeus otti asiassa sellaisen kannan, että varallaoloaika oli laskettava työajaksi, jos työntekijä silloin on tosiasiallisesti samalla tavalla työhön sidottu kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan. Tätä arvioitaessa muun muassa valmiusajan pituus on olennainen asia ja A:n tapauksessa paloauton on täytynyt päästä lähtemään viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. Tämä ei ole jättänyt A:lle tosiasiallista mahdollisuutta oleskella varallaoloaikanaan muualla kuin paloasemalla tai sen läheisyydessä ja vaikkei A:ta tähän ollut velvoitettukaan ei sillä ollut asian kannalta merkitystä, vaan A:n varallaoloaika tuli lukea työajaksi.
Palkkasaatavia koskien kaupunki vetosi siihen, että A oli sitoutunut saamaan varallaolostaan työehtosopimuksen mukaiset korvaukset, jotka hänelle oli myös maksettu. Kaupunki katsoi, että tältä osin asiasta tulisi pyytää työtuomioistuimen lausunto, sillä kyse on myös kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen määräyksen oikeasta tulkinnasta.
Korkein oikeus katsoi, että sillä, että A on sitoutunut työehtosopimuksessa tarkoitetun varallaolon osalta siinä sovittuihin korvauksiin, ei asian kannalta ole merkitystä, sillä nyt kyseessä oleva varallaoloaika on katsottava varallaoloajan sijaan työajaksi. Asiassa ei ole esitetty, että työehtosopimuksessa olisi määräyksiä tällaiselta työajalta maksettavista korvauksista, joten kyse ei ole työehtosopimuksen määräyksen tulkinnasta, ja koska muuta ei ole sovittu, on A:lle maksettava varallaoloajalta normaali palkka. Näin ollen korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Selaa lakitietoa