» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:2013:20 A ja B olivat yhdessä ennen työsuhteidensa päättymistä, mutta jo päätettyään vaihtaa työpaikkaa kopioineet työnantajansa Y Oy:n tietojärjestelmistä tietokoneille ja muistitikulle laajasti yrityssalaisuuksia sisältäneitä tietoja. Molemmat A sekä B olivat vain pari päivää työsuhteensa päätyttyä siirtyneet töihin Y:n kilpailijaan X Oy:hyn. A:n ja B:n kopioimien tietojen kopioimista ei ollut kielletty, mutta mainitunlaiseen kopioimiseen ei enää kopioinnin tapahtuessa ollut heidän työtehtävistään johtunutta tarvetta.
Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa A:lle ja B:lle rangaistusta yritysvakoilun yrityksestä heidän toimiensa johdosta ja katsoi, että heidän tarkoituksenaan oli ollut oikeudettomasti käyttää tai ilmaista kopioimiaan yrityssalaisuuksia. Sekä A että B olivat myös kopioineet sellaisia yrityssalaisuuksiksi katsottavia tietoja, jotka eivät olleet liittyneet heidän työtehtäviinsä ja toimenkuvaansa. Teko oli kuitenkin jäänyt yritykseksi, koska A ja B eivät olleet ehtineet käyttää tai ilmaista kopioimiaan yrityssalaisuuksia.
Toissijaisesti syyttäjä vaati rangaistusta A:lle ja B:lle yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä perustellen syytettä sillä, että A ja B olivat yksissä tuumin tarkoituksenaan hankkia taloudellista hyötyä tai vahingoittaa toista oikeudettomasti yrittäneet ilmaista tai käyttää Y:lle kuuluvia yrityssalaisuuksia, jotka he olivat saaneet tietoonsa olleessaan Y:n palveluksessa.
Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n yritysvakoilusta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Hovioikeus katsoi, että tiedostojen kopiointi kannettavalle tietokoneelle, kotikoneelle tai muistitikulle ei ollut ollut yhtiössä kiellettyä, mutta A:lla tai B:llä ei kuitenkaan ollut ollut tarvetta tietojen kopioimiseen tehdyssä laajuudessa työtehtäviensä vuoksi. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa koskemaan kysymystä siitä, olivatko he syyllistyneen yritysvakoiluun hovioikeuden heidän syykseen lukemallaan menettelyllä. Ellei heidän menettelynsä täyttäisi yritysvakoilun tunnusmerkistöä tulisi arvioitavaksi se, voidaanko heidän menettelyään toissijaisen syytteen mukaisesti pitää yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksenä.
Aluksi korkein oikeus arvioi yritysvakoilua koskevan säännöksen soveltamista työssä tapahtuvaan tiedon tallentamiseen ja katsoi, ettei säännöstä ole perusteltua ulottaa sovellettavaksi tilanteeseen, jossa työntekijä hankkii tiedon työhönsä kuuluvien tiedonhankintaoikeuksien rajoissa. Kyseisen tapauksen osalta korkein oikeus katsoi, että osa kopioiduista tiedoista oli ollut sellaisia, että niiden kopioimiselle voisi sinänsä olla työtehtävien vuoksi perusteet, osaa tiedoista taas päivitettiin niin usein, ettei niiden kopioimisen omalle tietokoneelle voinut katsoa olevan perusteltua, ja osa tiedoista taas oli sellaisia, ettei niiden kopiointiin ainakaan kokonaisuudessaan ollut A:n tai B:n työstä johtuvaa tarvetta. Minkään kyseessäolevan tiedon kopioimista ei kuitenkaan oltu kielletty A:lta tai B:ltä, eikä niitä ollut heiltä suojattu.
Korkein oikeus katsoi, että tapausta kokonaisuudessaan arvioiden vaikutti siltä, että kopioinnin tarkoituksena oli ollut varautua tietojen oikeudettomaan hyödyntämiseen uudessa työssä. Tämä aikomus ei kuitenkaan korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan merkinnyt sitä, että kopioiminen täyttäisi yritysvakoilusäännöksessä tarkoitetun oikeudettoman tiedon hankkimisen edellytykset. Niinpä korkein oikeus katsoi, etteivät A ja B ole syyllistyneet yritysvakoiluun.
Kyseisen tulkinnan jälkeen korkeimman oikeuden arvioitavaksi tuli toissijaisen syytteen mukaisesti yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevan säännöksen soveltuminen kyseiseen tapaukseen.
Aluksi korkein oikeus katsoi, että yrityssalaisuuden rikkomisen voidaan katsoa alkavan jo siitä, kun yrityssalaisuuksia sisältäviä tiedostoja kopioidaan, jos kopioinnin tarkoituksena on selvästi myöhemmin tapahtuva yrityssalaisuuden rikkominen. Korkein oikeus tulkitsi, että jotta tekijän syyksi voitaisiin lukea yrityssalaisuuden rikkominen, hänen on tullut aiheuttaa vaaraa rikoksen täyttymisestä, eli siitä, että hän hyötymis- tai vahingoittamistarkoituksessa myöhemmin ilmaisee tietoja tai käyttää niitä hyväkseen. Kyseisessä tapauksessa korkein oikeus katsoi, että A:n ja B:n menettely osoitti selvästi, että kopioinnin tarkoituksena oli ollut Y:n yrityssalaisuuksien oikeudeton hyödyntäminen heidän uudessa työssään ja olosuhteet huomioiden käsillä oli ollut todennäköinen vaara tietojen ilmaisemisesta ja käyttämisestä yhtiön kilpailijan hyödyksi ja samalla Y:n vahingoksi.
Näillä perusteilla korkein oikeus päätyi katsomaan, että A ja B ovat syyllistyneet yrityssalaisuuden rikkomisen yritykseen yrittäessään oikeudettomasti ilmaista Y:lle kuuluvia yrityssalaisuuksia tai käyttää niitä.
Rangaistuksen osalta korkein oikeus katsoi, että koska yrityssalaisuuden rikkomisen yritys on lähtökohtaisesti lievemmin rangaistava teko kuin hovioikeudessa A:n ja B:n syyksi luettu yritysvakoilu, on rangaistuksen pituuden perusteltua olla hovioikeuden tuomitsemaa rangaistusta lyhyempi. Näin ollen korkein oikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä on kolmen kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa