Minilex - Lakipuhelin

Kirjanpitorikos, syyteoikeuden vanhentuminen sekä liiketoimintakieltoon määrääminen - KKO:2013:43

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Kirjanpitorikos
    Syyteoikeus
    Syyteoikeuden vanhentuminen
    Liiketoimintakielto

Tapauksessa A oli syytekohdan 2 mukaan X Oy:n hallituksen puheenjohtajana laiminlyönyt yhtiön 31.8.2002 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen laatimisen valvomisen. A oli syytekohdan 3 mukaan myös Y Oy:n hallituksen jäsenenä laiminlyönyt yhtiön 31.3.2002 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen laatimisen. Syyttäjä oli lisäksi vaatinut, että A tuomitaan syytekohdan 4 mukaisesti rangaistukseen törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Hovioikeus oli katsonut, että A oli syyllistynyt menettelynsä vuoksi kahteen kirjanpitorikokseen. Korkeimmassa oikeudessa kysymys oli siitä, oliko syyteoikeus kyseisten tekojen osalta vanhentunut, sekä liiketoimintakiellosta. Rikoslain 8 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan, jos rikoksen tunnusmerkistössä säädetään laiminlyönti rangaistavaksi, syyteoikeus alkaa vanhentua, kun laiminlyöty teko olisi viimeistään tullut tehdä. Rikoslain 30 luvun 9 §:n mukaan kirjanpitorikoksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan syyteoikeus vanhentuu, jollei syytettä ole nostettu viidessä vuodessa, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on yli vuosi ja enintään kaksi vuotta. Rikoslain 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan syyte katsotaan vanhentumisajan kulumisen katkaisevalla tavalla nostetuksi, kun syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti oikeudenkäynnissä läsnä ollessaan tehty rangaistusvaatimus. Korkeimman oikeuden mukaan kirjanpitolain 3 luvun 6 §:n mukaan tilinpäätös oli laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, jolloin syytekohdassa 2 mainittu tilinpäätös oli laadittava viimeistään 30.11.2002 ja syytekohdassa 3 mainittu tilinpäätös viimeistään 30.6.2002. Korkeimman oikeuden mukaan viiden vuoden vanhentumisaika laskettiin rikoslain 8 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan alkavaksi kyseisistä ajankohdista. Korkein oikeus totesi, että syyte olisi tullut nostaa syytekohdan 2 teosta viimeistään 30.11.2007 ja syytekohdan 3 teosta viimeistään 30.6.2007. Korkeimman oikeuden mukaan A:lle 28.4.2008 tiedoksi annettu haaste oli annettu täten myöhässä. Näin ollen syyteoikeus oli korkeimman oikeuden mukaan vanhentunut sekä syytekohdan 2 että 3 osalta, jonka vuoksi syyte oli hylättävä molempien syytekohtien osalta. Tapauksessa hovioikeus oli tuominnut A:n syytekohtien 2 ja 3 osalta kahdesta kirjanpitorikoksesta sekä syytekohdan 4 osalta törkeästä velallisen epärehellisyydestä yhteiseen 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Korkein oikeus katsoi oikeudenmukaisen rangaistuksen velallisen törkeästä epärehellisyydestä A:lle olevan 6 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus. Tapauksessa A oli vaatinut hänelle määrätyn liiketoimintakiellon poistamista tai sen keston lyhentämistä. Korkein oikeus totesi liiketoimintakiellon tulevan kyseeseen vain törkeän velallisen epärehellisyyden johdosta, joka oli luettu A:n syyksi ja jonka tekoaika oli päättynyt 14.3.2003. Liiketoimintakiellosta annetun lain 8 §:n mukaan liiketoimintakiellon määräämistä koskeva asia on pantava vireille viiden vuoden kuluessa liiketoimintakieltoa koskevan vaatimuksen perusteena olevasta viimeisimmästä laiminlyönnistä tai rikollisesta teosta. Korkein oikeus totesi määräajan päättyneen 14.3.2008. Tapauksessa syyttäjä oli vaatinut liiketoimintakiellon määräämistä rikosasian yhteydessä, joka oli tullut vireille käräjäoikeudessa 27.2.2008 ja haaste oli annettu A:lle tiedoksi 28.4.2008. Korkeimman oikeuden mukaan liiketoimintakieltovaatimuksen osalta tuli noudattaa samaa menettelyä kuin syyteoikeuden vanhentumistakin katkaistaessa, jolloin vaatimus tulee antaa kieltoon vaaditulle tiedoksi ennen kuin vanhentumisaika päättyy. Korkein oikeus katsoi, että liiketoimintakieltoon määräämistä koskeva vaatimus oli annettu A:lle tiedoksi silloin, kun hänen syykseen luetusta viimeisestä rikollisesta teosta oli kulunut yli viisi vuotta. Näin ollen edellytyksiä liiketoimintakiellon määräämiselle ei ollut Korkeimman oikeuden mukaan olemassa.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]